Nikula: Perusoikeuksien rajoittaminen ei käy

Perustuslakikomitean puheenjohtaja, kansanedustaja Paavo Nikula (vihr.) torjuu ajatukset kansalaisten perusoikeuksien rajoittamisesta. Nikula muistutti tänään, että perusoikeuksien säilyttäminen koskemattomina oli lähtökohtana, kun hallitus määritteli perustuslakikomitean toimeksiantoa.

Nykyiset perusoikeussäännökset tulivat voimaan vuoden 1995 elokuussa. Nikulan muistutti, että silloin hyväksyttyä uudistusta kannatettiin poliittisen kentän laidasta laitaan.
-Perustuslaki 2000 -komitea sovitti nykyiset säännökset ehdotukseensa uudeksi hallitusmuodoksi. Perusoikeussäännökset sananvapaussäännös mukaanlukien ovat sisällöltään täysin nykyisiä vastaavat, Nikula totesi.

Asia nousi keskusteluun, kun oikeusministeri Kari Häkämies (kok.) epäili lehtihaastattelussa eile, että eräiden pienryhmien toiminta voi johtaa perusoikeuksien rajoittamiseen. Nikula huomautti myös, että perusoikeusuudistusta aikoinaan valmistellut komitea laati ehdotuksensa Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaisiksi.
-Tältä kannalta tarkastellen perusoikeuksien rajoittaminen olisi myös Suomen oikeusvaltiona ottamien sitoumusten vastaista, hän sanoi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat