Nämä kymmenen vahinkokeksintöä muuttivat maailmaa

Ennen vuotta 1904 jäätelö tarjottiin astioista. Vasta samana vuonna järjestetyssä Missourin St. Louisissa pidetyssä World's Fairissa kaksi hyvin epätodennäköistä ruokatarviketta linkitettiin vääjäämättömästi yhteen.

Tässä kyseisessä tapahtumassa vuonna 1904 eräs koju menestyi jäätelönmyynnissä niin, että heiltä loppuivat nopeasti astiat. Viereisessä kojussa myyty persialaislähtöinen ohut vohveli Zalabia ei myynyt yhtä hyvin. Kojun pitäjä keksi kiertää vohvelit tötterön muotoisiksi ja laittaa jäätelön tötterön päälle. Menestys oli – ja on edelleen – taattu.

Samppanja

Monet tietävät, että kunnia samppanjan keksimisestä on mennyt Dom Pierre Pérignonille. 1800-luvun munkin tarkoituksena ei kuitenkaan ollut tehdä viiniä, jossa on kuplia. Itse asiassa hän oli vuosikausia yrittänyt välttää tätä, sillä kuplivan viinin valmistamista pidettiin varmana merkkinä huonosta viinintekotaidosta.

Pérignonin alkuperäinen toive oli tarjota Ranskan oikeudelle valkoviiniä. Koska mustat rypäleet olivat helpompia kasvattaa Champagnen alueella, hän keksi tavan puristaa niistä valkoista mehua. Champagnen alueen viileyden takia mehun piti kuitenkin käydä yli kaksi kautta viettäen toisen vuotensa pullossa. Tästä seurasi, että viiniin tuli paljon hiilidioksidikuplia, joita Pérignon yritti hävittää epäonnistuen suuresti. Uusi viini oli kuitenkin suuri hitti aristokraattien keskuudessa sekä Ranskassa että Englannissa.

Post-It-laput

Muistilappuina käytettävät Post-It-laput olivat yllätyksellinen lopputulos sekundatieteen ja turhautuneen uskovaisen yhteentörmäyksestä. Vuonna 1970 suuren amerikkalaisen yhtiön 3M:n tutkija Spencer Silver oli yrittänyt kehittää vahvan liiman. Hän onnistui kuitenkin saamaan aikaan vain todella heikkoa liimaa, joka oli vaivattomasti poistettavissa. Hän yritti markkinoida tuotettaan 3M:lle, mutta kukaan ei ottanut keksintöä kuuleviin korviinsa.

Neljä vuotta myöhemmin Arthur Fry, kirkkokuoron jäsen ja Spencerin kollega 3M:llä, turhautui kun hänen kirjanmerkkeinään käyttämänsä paperinpalat tippuivat virsikirjan välistä, kun kirja avattiin. Erään jumalanpalveluksen aikana hän muisti Spencerin pieleen menneen keksinnön ja päätti kokeilla sitä. Hän laittoi kirjanmerkkilappuihinsa Spencerin kehittämää liimaa huomaten, että se toimi loistavasti. Fry myi ideansa 3M:lle, joka aloitti markkinoinnin vuonna 1977. Nykyään elämää ilman Post-It-lappuja olisi vaikeaa kuvitella.

Perunalastut

Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Vuonna 1853 New Yorkin Saratogassa sijaitseva ravintolassa harvinaisen pikkutarkka ruokailija, rautatiemagnaatti Conrad Vanderbilt, kieltäytyi kerran toisensa jälkeen syömästä hänelle tarjottuja ranskanperunoita niiden paksuuden ja vetisyyden vuoksi.

Kun hän oli lähettänyt monia lautasia ohuen ohuiksi leikattuine ranskalaisineen takaisin keittiöön, keittiömestari George Crum päätti antaa takaisin samalla mitalla paistamalla todella ohuita perunalastuja rasvassa ja lähettämällä ne nirsolle ruokailijalle.

Vanderbiltillä oli tästäkin sananen sanottavanaan, lastut kun olivat liian ohuita haarukalla syötäviksi, mutta maistettuaan muutaman lastut maistuivatkin loistavasti, ja pian kaikki ravintolan asiakkaat halusivat samanlaisia perunoita. Tämä johti uuteen reseptiin, joka ilmestyi listalle nimellä "Saratoga Chips". Pian niitä myytiinkin jo ympäri maailmaa.

Slinky-vieterilelu

Mikä kävelee pitkin rappusia, yksin tai pareittain, ja pitää hauskan kuuloista ääntä? No, alun perin se oli vain vieteri joka tippui pöydältä. Pöytä kuului merijalkaväen insinööri Richard Jamesille, joka vuonna 1940 huomasi, että kun vieteri tippuu pöydältä, se liikkuu hauskan näköisesti ennen kuin pysähtyy. Muutaman prototyypin jälkeen Slinky oli valmis esiteltäväksi lelukaupoissa vuonna 1948, ja siitä tuli yksi suosituimpia leluja maailmassa.

Jamesin vaimo Betty keksi lelulle nimen "Slinky" ja on ollut yrityksen toimitusjohtaja jo vuodesta 1960. Maailmanlaajuisesti Slinkyjä on myyty yli 250 miljoonaa kappaletta. Niitä on käytetty myös tosipaikan tullen; Vietnamin sodan aikana Slinkyjä käytettiin radioantenneina.

Sydämentahdistin

Kuten penisilliini, tämäkin on vahinkokeksintö, joka pelastaa nykyään henkiä. Amerikkalainen insinööri Wilson Greatbatch työskenteli laitteen parissa, joka nauhoitti epäsäännöllisiä sydämenlyöntejä. Hän kuitenkin lisäsi vääränlaisen vastuksen keksintöönsä. Virtapiiri värähti, oli hiljaa, ja värähti sitten uudelleen. Tämä sai Greatbatchin vertaamaan värähdyksiä sydämenlyönteihin, ja niin hän alkoi kehitellä maailman ensimmäistä sydämentahdistinta.

Ennen kuin istutettavaa versiota käytettiin ihmisiin vuodesta 1960 eteenpäin, sydämentahdistimet testattiin Paul Zollin vuonna 1952 suunnittelemalla ulkoisella mallilla. Tämä oli suunnilleen samankokoinen kuin televisio ja jakoi huomattan määrän sähköä potilaan vartaloon. Tämä aiheutti usein ihon palamista.

Pikaliima

Pikaliima keksittiin vuonna 1942, kun tohtori Harry Coover yritti eristää kirkasta muovia saadakseen käsiaseiden tähtäimen tarkemmaksi. Hän työskenteli pitkään aineiden kanssa, jotka nykyään tunnetaan cyanokrylaatteina. Pian hän tajusi näiden aineiden polymerisoivan kosketuksissa kosteuden kanssa. Tästä seurasi, että kaikki testimateriaalit sulautuivat yhdeksi. Oli selvää, ettei tämä voisi toimia, joten tutkimuksia jatkettiin tuloksesta välittämättä.

Kuusi vuotta myöhemmin Coover työskenteli Tennesseen kemikaalilaitoksella ja ymmärsi aineen potentiaalin, kun he testasivat kuinka paljon cyanokrylaatit kestivät lämpöä. He huomasivat, että liima ei tarvinnut sen paremmin kuumuutta kuin puristustakaan pitääkseen kappaleet todella vahvasti yhdessä. Näin pikaliima syntyi. Sillä hoidettiin myöhemmin haavoittuneita sotilaita Vietnamissa; liima voitiin laittaa haavan päälle jolloin vuoto loppui, ja loukkaantunut oli helpompi kuljettaa hoitoon.

LSD

LSD:n tahaton keksiminen johti kulttuurilliseen vallankumoukseen. Kukaan ei tänä päivänä voi kiistää, etteikö sveitsiläisen tiedemiehen Albert Hoffmanin vuonna 1938 kehittämä hallusinogeeni olisi muokannut hippiliikettä 1960-luvulla ja saanut aikaan maailmanlaajuista kiinnostusta. Sillä oli myös huomattava vaikutus neurotieteen tutkimiseen ja hoitoon.

Varsinainen LSD:n hallusinogeeni vaikutus keksittiin, kun tohtori Hoffman oli mukana Sveitsin Baselin tutkimuksessa, jossa yritettiin keksiä lääke, joka helpottaisi synnytyskipuja. Hoffman yhdisti aineet, jotka myöhemmin tunnettaisiin LSD:nä, mutta säilöi nämä tulokset varastoon sillä ei löytänyt niistä mitään tutkimuksen kannalta tärkeää.

Eräänä huhtikuun perjantaina vuonna 1943 Hoffman keksi aineen todellisen vaikutuksen, kun hän tahattomasti imi itseensä kohtalaisen määrän huumetta käsitellessään kemikaalia ilman hanskoja. Pyöräillessään kotiin hän näki "loputtoman virran odottamattoman kauniita kuvia, epätavallisia ja hyvin intensiivisiä kuvioita, kaleidoskoopin tapaisen värien leikin".

Studio55.fi/Fiia Jokinen