Suomen Rehtorit ry:n teettämän kyselyn mukaan ahdistuneisuus on kyselyyn vastanneiden rehtorien mielestä yleisin mielenterveyteen liittyvä haaste lasten ja nuorten keskuudessa.
Suomen Rehtorit ry:n kyselyyn vastanneista ala- ja yläkoulun rehtoreista 58 prosenttia oli sitä mieltä, että lasten ja nuorten mielenterveyden haasteet ovat lisääntyneet selvästi viimeisen vuoden aikana. Viidettä kertaa toteutettuun kyselyyn vastasi tänä vuonna 84 rehtoria.
Ahdistuneisuus on kyselyyn vastanneiden rehtorien mielestä yleisin mielenterveyteen liittyvä haaste lasten ja nuorten keskuudessa. Tätä mieltä oli 81 prosenttia vastanneista.
Lue myös: Hätkähdyttävä raportti kouluista ja päiväkodeista: Pienet lapset kaikkein väkivaltaisimpia
Lastenklinikoiden Kummit ry:n puheenjohtajan Matti Vallin mukaan perusasioiden, eli riittävän unen, ravinnon ja liikunnan, tulisi olla kunnossa, jotta lapset ja nuoret voisivat paremmin. Myös ruutuaika on suuressa roolissa.
– Voimakkaasta ärsyketulvasta pitäisi päästä irti, eikä olla koko ajan siellä. Koulujen kautta päätyy erikoissairaanhoidon puolelle valitettavan paljon sellaisia tapauksia, joiden sinne ei pitäisi päätyä, jos nämä perusasiat olisivat kunnossa, Valli toteaa Huomenta Suomessa.
– Käytännössä erikoissairaanhoito ei ole oikea paikka hoitaa sitä asiaa, vaan kodin ja koulun välinen yhteistyö. Kodeissa pitäisi pystyä entistä paremmin huomaamaan ja huomioimaan asioita ja hillitsemään sekä hallitsemaan ruutuaikaa, hän jatkaa.

