Naistenpäivä maailmalla: hapon tuhoamia kasvoja, paljaita rintoja ja kukkia

Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa naiset kokoontuivat Kansainvälisenä naistenpäivänä mielenosoitukseen vastustaakseen heihin kohdistuvaa väkivaltaa. Mukana oli myös Monira, jonka kasvot on tuhottu kaasuhyökkäyksessä. Kaameaa keinoa käytetään esimerkiksi Afganistanissa koulua käyviä tyttöjä vastaan.

Turkin Istanbulissa poliisi pidätti ukrainalaiset naisaktivistit, jotka rinnat paljaina protestoivat naisten pahoinpitelyjä ja hyväksikäyttöä. Naiset olivat maalanneet paljaisiin vartaloihinsa väkivallan merkkejä.

Etelä-Korean Soulissa naiset, joilla on työpaikka, vaativat elinkustannusten pitämistä kohtuullisella tasolla. He halusivat myös, että yritykset palkkaavat lisää määräaikaisia työntekijöitä.

Meksikossa Mexico Cityn ulkopuolella avattiin jo eilen ulkoilmanäyttely, jossa samanmukaisesti antaa kasvot naisiin kohdistuvalle väkivallalle. 15 jättisuurta valokuvaa on ripustettu talojen seinille ja muureille. Kuvissa olevat naiset on siepattu, raiskattu, murhattu ja/tai ryöstetty.

Sri Lankan Colombossa sosialistinaiset osoittivat mieltään elinkustannusten kohoamista ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Hallitus korotti hiljattain mm. polttoaineiden hintoja.

Intialainen nainen ei juhlinut naistenpäivää, vaan jatkoi työskentelyään tiilitehtaassa Jammun ulkopuolella.

Romanian pääkaupungissa Bukarestissa kukkamyyjä odotti miesasiakkaita ostamaan kukkia naisille.

Saksassa vasemmistopuolueen naiskansanedustajat pukeutuivat liittopäivien tämänpäiväiseen istuntoon violetteihin huiveihin. He halusivat tempauksellaan korostaa naisten ja miesten tasa-arvoa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat