Näissä asioissa suomalaiset ovat taikauskoisia

Lukijat kertoivat Helmelle, ovatko he taikauskoisia – ja paljastivat myös erikoisiakin uskomuksiaan. Koituuko peilin särkijälle seitsemän vuoden epäonni? Tuoko tien ylittävä musta kissa epäonnea? Näin he vastasivat.

Vanhojen uskomusten mukaan pienet tapahtumat voivat muuttaa koko elämän suunnan. Helmi kysyi lukijoiltaan, ovatko he taikauskoisia. Kyselyyn vastasi yli 4 500 henkilöä.

Valtaosa vastaajista paljasti uskovansa horoskooppeihin. 29 prosenttia kertoi lukevansa horoskooppiaan. 20 prosenttia vastaajista kertoi koputtavansa puuta siinä pelossa, että onni kääntyy epäonneksi. Vastaavaksi 20 prosenttia kiisti taikauskonsa tyystin.

Kahdeksan prosenttia vastasi uskovansa siihen, että perjantai 13. päivä on epäonnen päivä. Peilin rikkomisen tuomaan epäonneen uskoi seitsemän prosenttia kyselyyn vastanneista. Kysely varmisti myös sen, että onnenamuletteja ja hääpukuun liittyviä uskomuksia pidetään marginaalijoukossa totena.

Minkälaisia uskomuksia Helmen lukijoilla on? Miksi taikausko ei kaikkien mukaan istu nykypäivään? Lue, mitä ihmiset paljastivat taikauskostaan.

"Joka päivä horoskooppini on oikeassa"

Horoskooppien uskotaan määrittelevän luonnetta, henkilökohtaisia ominaisuuksia ja sitä kautta tapahtumia, joita ihminen tulee kohtaamaan, tai tunteita, joita ihminen joutuu käsittelemään. Syntymäkartan perusteella tehtyihin ennustuksiin ja tulkintoihin kertoi uskovansa 29 prosenttia kyselyyn vastanneista.

– Päivä ei voi alkaa hyvin, ellen lue horoskooppiani. Joka päivä horoskooppini on oikeassa, joten kyllä minä uskon siihen.

– Monet saman horoskooppimerkin alla syntyneet muistuttavat toisiaan monissa asioissa.

– Uskon horoskooppeihin. Ne ovat aina toteutuneet, ihme ja kumma!

– Uskon horoskooppeihin, koska yleensä ne ovat pitäneet paikkansa. Olen muutenkin hieman taikauskoinen.

– Eivät luonnehoroskoopit ole taikauskoa. Niihin uskon, vaikken uskokaan aikakauslehtien sepityksiin. Oikea henkilökohtainen horoskooppi laaditaan syntymäajan minuutin ja tietenkin paikkakunnan ja päivämäärän perusteella.

"Jos en koputa puuta, jotain juuri sanomaani tapahtuu"

Vanhan uskomuksen mukaan onnestaan iloitseva voi estää onnensa kääntymisen koputtamalla puuta. 20 prosenttia vastaajista paljasti etsivänsä iloitsemisen päätteeksi puuta, jota koputtaa.

– Olen koputellut taikauskoisena puuta jo vaikka kuinka monta vuotta. Todella ärsyttävä tapa, josta yritän kovasti päästä eroon! Väitän, etten ole kovinkaan taikauskoinen, mutta silti pitää aina varmuuden vuoksi koputtaa puuta.

– Niin monesti se on nähty. Jos en koputa puuta, jotain juuri sanomaani tapahtuu. Parempi vaan koputella, se on pienempi vaiva.

"Tupakan sytyttäminen kynttilän liekillä tarkoittaa aina merimiehen kuolemaa"

Kyselyssä peilin rikkomisen tai tietä ylittävän mustan kissan tuottamaan huonoon onneen uskovien vastaajien äänet jakautuivat tasaisesti. Pinnan alta paljastui myös tuntemattomampia vanhoja uskomuksia.

– Tupakan sytyttäminen kynttilän liekillä kuulemma tarkoittaa aina merimiehen kuolemaa. En itse niin tekisi, sillä isukki sattuu olemaan vanha merimies.

– Kaikki nuo vaihtoehdot saavat minut kavahtamaan ja niihin uskon. Lisäksi kauhua aiheuttaa tiskialtaassa ristissä olevat aterimet. Ne tietävät huonoja uutisia taloon. Myös ikkunaan lentävä pääsky tietää huonoa onnea, ja jos lintu lentää asuntoon sisälle, niin se tietää onnettomuutta. Kaikki nämä ja moni muukin asia saa kavahtamaan kauhusta.

– Jos musta kissa kipittää tien yli, poikaystäväni on pakko sylkeä kolme kertaa olkansa ylitse. Tämä alituinen käytösmalli on tarttunut minuunkin ajan myötä: kavahdan mustia kissoja, vaikka järkeni sanoo, etteivät ne oikeasti ole pahoja.

– Kun en löydä jollekin asialle muuta ratkaisua turvaudun taikauskoon. Esimerkiksi nähtyäni painajaisia hankin unensieppaajan. Jos jokin koru jäänyt mieleeni onnen tuojana, käytän sitä, jos tarvitsen onnea.

"Tekee joskus tiukkaa uskoa tosiasioihinkin"

20 prosenttia kyselyyn vastanneista kiisti olevansa taikauskoinen. Vastaajat uskoivat, että elämä heittelee, huolimatta siitä, uskooko taikoihin vai ei.

– Kaikki mikä tapahtuu, tapahtuu kuitenkin, on se tilanne mikä tahansa.

– Tekee joskus tiukkaa uskoa ihan tosiasioihinkin, niin taikajutut eivät kolahda lainkaan.

– Tässä maailmassa ei kannata uskoa mihinkään. Kun selviät kolhuitta, olet vain oikeaan aikaan oikeassa paikassa eli elämä on sattumia täynnä. Ihan huuhaata nuo kaikki uskomukset.

– En myönnä olevani taikauskoinen, mutta en hehkuta asioita liikaa etukäteen, koska uskon sen jostain syystä tuovan huonoa onnea. Ihan tyhmäähän se on, kun asiaa ajattelee. En myöskään pidä tietyistä numeroista, ja pidän tasaluvuista.

MTV3/Helmi

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat