Kyproksen poliisi on joutunut kovan kritiikin kohteeksi liittyen useita siirtolaisnaisia tappaneen sarjamurhaajaan jahtaamiseen. Syytösten mukaan poliisi toimi leväperäisesti, kun vierastyöläisten katoamisesta tehtiin ilmoitus.
Sarjamurhaajan epäillään surmanneen seitsemän naista ja tyttöä. Nuorimman uhrin uskotaan olevan vain 6–vuotias.
Kyproksen poliisi on jatkanut epäillyn sarjamurhaajan, 35 –vuotiaan kansalliskaartin kapteenin, pidätystä reilulla viikolla. Kapteeni on tunnustanut tappaneensa seitsemän naista ja tyttöä.
Murhaepäilty oli lauantaina kuultavana, mutta hänen nimeään ei ole vielä julkaistu, koska virallista syytettä ei ole nostettu.
Shokki lomasaarella
Kyproslaisia tapaus on järkyttänyt. Perjantaina presidentinlinnan eteen kokoontui satoja ihmisiä mukanaan kylttejä, joissa oli kadonneiden naisten nimiä.
Mielenosoittajat syyttivät viranomaisia seksistisiksi ja rasistisiksi naistenvihaajiksi, koska kadonneet naiset olivat vierastyöläisiä.
Uhrin löytyminen avasi tutkinnan
Poliisi ryhtyi tutkimaan katoamisia vasta sen jälkeen, kun filippiiniläisen Mary Rose Tiburcion ruumis löytyi sattumalta hylätystä kaivoksesta.
Tiburcion ja hänen 6–vuotias tyttärensä olivat olleet kateissa liki vuoden.
Viranomaiset sanoivat aiemmin epäilleensä naisen lapsineen lähteneen Pohjois-Kyprokselle. Käytännössä se tarkoitti tutkinnan lopettamista, sillä Kyproksen pohjoisosa on Turkin hallussa.
Ruumislöytö johdatti poliisin nopeasti deittipalstalle, missä sarjamurhaaja saalisti naisia.
Tiburcion ja hänen tyttärensä tutkinta johti myös toisen ruumiin löytymiseen vain parinkymmenen kilometrin päässä pääkaupunki Nicosiasta.
Tulvaveden täyttämästä kaivoskuilusta löytyi niin ikään filippiiniläinen vierastyöläinen, 28 –vuotias Arian Palanas Lozano.
