Nainen paljastaa: Nämä asiat opin yhden illan jutuista 10 vuoden aikana

Seksi ilman sitoumuksia opettaa asian jos toisenkin.

Amanda Dennis kirjoitti Shape.com-sivustolle, mitä oppi irtosuhteista kymmenen vuoden aikana.

Dennis kirjoittaa menettäneensä neitsyyden vasta collegessa konservatiiviselle ja pitkäaikaiselle poikaystävälleen. Muutaman kuukauden turvaseksin jälkeen parisuhde lopahti, ja tilalle tulivat viskinhuuruiset yhden illan jutut.

– Luulin, että asettuisin aloilleni pian sen jälkeen, mutta tilalle tulivatkin minisuhteet, tapailut ja lukuisat yhden illan jutut. Nykyään minulla on ollut enemmän seksikumppaneita kuin mikä ikäni on, mutten kadu mitään – sen sijaan uhkun tietoa siitä, mikä toimii minuun sängyssä sekä lukuisia hienoja tarinoita, esimerkiksi hotelliseksistä C-listan julkkiksen kanssa sekä yövierailusta tantraseksin harjoittajan kanssa, Dennis kirjoittaa.

Dennis painottaa, että hänellä ei ole sukupuolitauteja, eikä hän ole kokenut vahinkoraskauksia. Hulluttelun vällyjen välissä ei siis tarvitse kostautua. Kondomin käytön ja säännöllisten sukupuolitautitestien lisäksi Dennis kertoo oppineensa muutakin hyödyllistä seksuaaliterveydestä seksikumppaneiltaan.

Seksikumppani #3: Turvaseksin vaatiminen on vastuullasi

"Miksi sinä et luota minuun?" on kysymys, jonka Dennisin säännöllinen seksikumppani esitti hänelle toivoen, että kondomin käyttö voitaisiin unohtaa. Olihan pari harrastanut petipainia jo parin viikon ajan. Dennisin mielestä kysymys oli loukkaava, mutta myös hämmentävä: miksi miehen pitäisi luottaa häneen? Eikö hänenkin pitäisi pelätä saavansa naiselta seksitauteja? Dennis oppikin, etteivät miehet välttämättä pelkää sukupuolitauteja samalla tavalla kuin naiset, ja onkin naisen omalla vastuulla pitää huoli turvaseksistä ja omasta seksuaaliterveydestään.

Seksikumppani #20: Jos hän vihaa kondomeja, hän käyttää ehkä väärää kokoa

Seksikumppani numero 20 käytti kondomia, koska halusi välttyä taudeilta, mutta hän teki sen irvistysten ja valituksen saattelemana. Hän myös suri sitä, että kumin käyttö sai hänen erektionsa katoamaan. Kävi ilmi, ettei mies ollut koskaan tullut ajatelleeksi käyttävänsä vain väärän kokoisia ehkäisyvälineitä, vaikka oli suurikokoinen – monessakin mielessä. Dennis pisti miehen ostamaan isompia kondomeja – ja muuttui samalla miehen suosikkiseksikumppaniksi.

Seksikumppani #1: Hyvät tyypit tietävät, että raskauden ehkäisy on molempien vastuulla

Dennisin silloinen poikaystävä ymmärsi, että mahdollinen raskaus olisi kummankin vastuulla, joten hän maksoi puolet ehkäisypillereistä. Dennis myös odottaa seksikumppaneiltaan, että heidän asunnoltaan löytyy kondomeja.

Seksikumppani #14: Kanna kondomeja laukussasi

Seksikumppani numero 14 tarjosi Dennisille uskomatonta lomaseksiä. Tällaisten tapausten varalta kannattaa aina mukana olla ehkäisyvälineitä. Tarkista aika ajoin kondomin päiväys ja pakkauksen ilmatiiviys.

TIESITKÖ? Kiusallinen virtsatietulehdus iskee helposti silloin, kun seksiä tulee harrastettua erityisen paljon. Tämä johtuu siitä, että seksin aikana bakteerit voivat kulkeutua virtsateihin. Pissaaminen seksin jälkeen siis kannattaa, sillä se puhdistaa virtsatiet!

Tulehduksen iskiessä virtsaaminen usein kirvelee ja alavatsassa voi tuntua ikävää poltetta. Virtsatietulehduksen hoitoon tarvitaan yleensä antibiootit. 

Seksikumppani #9: Käy pissalla ennen ja jälkeen seksin

Eräs naisen petikumppaneista oli kova halailija ja veti naisen aina takaisin sänkyyn, kun tämä yritti hipsiä vessaan. Miellyttämisenhalu kostautui, ja nyt nainen toivoisi käyneensä seksin jälkeen pissalla – huuhtelemassa bakteerit virtsateistään. 


Seksikumppani #26: Rehellinen julkitulo ei ole paha asia

Petipuuhat kuuman miehen kanssa olivat hyvin lähellä, kun mies kertoi Dennisille kantavansa herpesvirusta oireettomasti, mutta syövänsä estolääkitystä. Seksiä ei harrastettu, sillä nainen halusi pohtia tiedon merkitystä. Muutaman viikon kuluttua mies paljastui törkimykseksi, mutta tautipaljastuksen vuoksi pari ei kuitenkaan eronnut.

Seksikumppani #4: Apteekkari on ystäväsi

Krapulaisena lauantaina Dennis jonotti apteekissa uutta ehkäisypilleripakettia ja yritti pohtia, mitä viime yönä oli tullut tehtyä. Tarvitsisiko hän jälkiehkäisyä? Kuumeisesti tilannetta miettiessään hän ymmärsi pian kysyä asiaa apteekkarilta, joka vakuutti, että ehkäisypillerit riittäisivät.

Lähteet: Shape,

***

Lue myös:

    Uusimmat