Treffisivusto Swoonin mukaan yksi kymmenestä naisesta kosii, jos mies ei saa sitä aikaiseksi. Suurin osa naisista haluaisi kuitenkin miehen polvistuvan eteensä.
Naisasialiike on antanut naisille mahdollisuuden edetä työelämässä samaan tahtiin miesten kanssa, suunnitella perheen perustamista elämäntilanteen mukaan ja nauttia yhdenillanjutuista, jos huvittaa. Yksi asia pysyy kuitenkin vuodesta toiseen samana: naiset nimittäin olettavat yhä, että on miehen tehtävä kosia.
Treffisivusto Swoon otti selvää, kuinka moni naisista ottaa ohjat omaan käteensä ja kosii itse. Selvityksen mukaan yksi kymmenestä naisesta kosii, kun on kyllästynyt odottelemaan miehensä päätöstä. Saman sivuston mukaan itse kosineista naisista 75 prosenttia olisi toivonut, että mies olisi kosinut heitä.

