Myrsky haastaa autoilijoita: Itä-Suomessa useita ulosajoja, rekkoja jumissa lumisohjossa – Mikkeliin menevä liikenne poikki

Itä-Suomen alueella on keskiviikon aikana tapahtunut useita ulosajoja, kertoo Itä-Suomen poliisi.

Keskiviikon myrsky on haastanut autoilijoita eri puolella Suomea. Itä-Suomen poliisin mukaan liikenne on häiriintynyt pahan kerran Etelä-Savon alueella, jossa rekkoja on jumissa peräti kolmessa eri paikassa.

Tiellä jumissa olevien rekkojen vuoksi Mikkeliin menevä liikenne on täysin poikki. Useampi rekka on jumissa Uusi Ristiinantiellä, Porrassalmentien ja Heimarintien välissä.

Myös Mikkelissä VT 5:n varrella oleva rekka on vaikeuksissa: se on osittain ojassa Hietasentien risteyksessä. Liikenne ei kuitenkaan ole toistaiseksi poikki, vaan henkilöautot mahtuvat kulkemaan tapahtumapaikan ohi.

Kehno ajokeli näkyy useina ulosajoina

Rekkojen lisäksi myös muu liikenne on ollut kovalla koetuksella keskiviikkona. Itä-Suomen poliisin mukaan Itä-Suomen alueella on tapahtunut useita ulosajoja. Henkilövahingoilta on toistaiseksi vältytty.

Poliisi huomauttaa turvallisesta tilannenopeudesta.

– Loskassa ja paksussa lumessa ajonopeutta on pudotettava huomattavasti. Voimakkaan lumisateen takia tiet ovat huonossa kunnossa vielä pitkälle iltaan, tiedotteessa muistutetaan. 

MTV Uutiset seuraa myrskyn etenemistä hetki hetkeltä. Pääset live-seurantaan täältä

Lue myös:

    Uusimmat