Lapin pelastuslaitokselle on tullut tänään torstaina hälytys ainakin kahdesta lumivyöryistä. Video näyttää tilanteen vyörypaikalla Ylläksellä.
Tieto Äkäslompolon Kesänkitunturin kaakkoisrinteellä Ylläksellä tapahtuneesta lumivyörystä tuli iltapäivällä kello kolmen jälkeen.
Koska lumivyörypaikan vieressä oli nähty hiihtäjien jälkiä, Lain pelastuslaitos lähetti paikalle muun muassa pelastuskoiria etsimään mahdollisia uhreja.
Pelastuslaitos tutki maastoa myös helikopterilla sekä lumivyöryteknikon voimin.
Tiedustelun perusteella saatiin varmuus siitä, että kyseessä ollut lumivyöry oli tapahtunut jo eilen keskiviikkona ja että lumivyöryn alle ei ollut jäänyt ihmisiä.
Kyseinen lumivyöry oli pelastuslaitoksen mukaan hiihtäjän laukaisema.
Lapin pelastuslaitos kertoi aiemmin iltapäivällä myös Salmivaaralla Enontekiön kunnassa tapahtuneesta lumivyörystä.
Pelastuslaitoksen mukaan tämäkin vyöry oli tapahtunut eilen keskiviikkona eikä siinäkään ollut henkilövahinkoja.
Salmivaaran lumivyörytehtävässä pelastuslaitoksella oli kolme helikopteria ja pelastusryhmää sekä lumivyöryteknikko ja pelastuskoirakko.
Suosittu paikka vapaalaskijoiden keskuudessa
Ylläs Ski Oy:n rinnetoiminnanjohtaja Tuomo Poukkanen kertoi MTV Uutisille aiemmin torstaina, että Kesänki on melko suosittu tunturi vapaalaskijoiden keskuudessa.
Hänen mukaansa vapaalaskijat eivät kuitenkaan mene rinteeseen hiihtokeskuksen kautta, eli hiihtokeskus ei pysty kontrolloimaan, keitä siellä kulkee.
– Tunturi on iso ja rinteitä on eri ilmansuuntiin, Poukkanen kuvaa.
Alueella lumivyöryvaara
Ilmatieteen laitoksen

