MTV3:n Jarkko Sipilä vuoden dekkarikirjailija

Vuoden johtolanka -palkinto on myönnetty Jarkko Sipilälle romaanista Seinää vasten (Gummerus, 2008). Suomen dekkariseura myöntää palkinnon vuosittain edellisen vuoden merkittävästä dekkariteosta.

Raadin perustelujen mukaan kriittinen yhteiskunta-analyysi on ollut aiemminkin Jarkko Sipilän tavaramerkki. Sipilä ei alleviivaa eikä osoita ongelmaa sormella, vaan vakavat yhteiskunnalliset epäkohdat punoutuvat luontevasti kokonaisuuteen, perusteluissa todetaan.

Romaanin Seinää vasten keskeisenä teemana on poliisin toiminta laillisuuden rajamailla. Palkintoraati toteaa, että aihe on erittäin ajankohtainen, kun parhaillaan tosielämän huumepoliiseja epäillään laittomien menetelmien käytöstä. Kirjan toiseksi tärkeäksi ongelmaksi osoittautuvat virkamiesten yhteydet rikollisuuteen; ilman niitä kyseiset rikokset tuskin olisivat mahdollisiakaan.

Palkintoraatiin kuuluivat Leena Korsumäki,Pirkko K. Koskinen ja Olli Mäkinen.

Jarkko Sipilä (s. 1964) on työskennellyt rikostoimittajana MTV3:n uutisissa vuodesta 1996 ja sitä ennen Helsingin Sanomissa. Kahdeksan rikosromaanin ja yhden novellikokoelman lisäksi Sipilä on kirjoittanut radiokuunnelmia ja ollut mukana käsikirjoittamassa Takamäki-romaaneihin perustuvaa tv-sarjaa, joka nähtiin syksyllä 2006. Sipilän yhdeksäs komisario Takamäen murharyhmästä kertova rikosromaani ilmestyy toukokuussa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat