MTV seuraa hetki hetkeltä Aila-myrskyä: Syysmyrsky väistyy, runsaat 10 000 edelleen ilman sähköä

Poikkeuksellisen voimakas syysmyrsky tuivertaa Suomen yllä.

14.57: Aila-myrksyn jäljiltä on yhä 10 600 sähkötöntä sähköyhtiöiden asiakasta. Katkoja on yhteensä 86 kunnassa. 

11.59: Noin 17 500 kotitaloutta on yhä ilman sähköä. Sähkökatkoksia on yhteensä 122 kunnassa.

18.9. 6.28: Ilman sähköä on yhä noin 23 000 kotitaloutta. Tällä hetkellä Aila-myrsky vaikuttaa Itä-Suomessa, mutta ennusteiden mukaan tuulet alle 10 metriin sekunnissa. Voimakkaita puuskia on kuitenkin luvassa. 

22.09: Sähköt ovat yhä poikki vajaalta 40 000 kotitaloudelta. Päivän aikana pahimmillaan yli 90 000 kotitaloutta oli ilman sähköjä.

Pelastuslaitokset ovat raportoineet päivän aikana sadoista myrskyyn liittyvistä pelastustehtävistä ympäri Suomea.

22.07: Aila-myrsky on siirtymässä hyvää vauhtia Suomen yltä kohti itää. Tuulivaroitus on yhä voimassa muun muassa Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa.

Idässä tuulenpuuskat ovat vielä yöhön saakka voimakkaita, mutta Suomessa myrsky on jo heikentynyt. Aamuyön tunteina myrsky puhaltanee vielä itärajalla, mutta sen jälkeen se alkaa olla ohitse.

20.58: Sähkökatkojen määrä on laskussa. Nyt reilut 50 000 kotitaloutta on ilman sähköä 167:llä paikkakunnalla.

20.55: Ilmatieteen laitoksen mukaan puuskat ovat vielä yöhön asti voimakkaita maan itäosissa. Ailan tuulivaroitukset poistuvat kartalta vähitellen Ailan väistyessä itään.

20.42: Helsingin pelastuslaitoksen mukaan myrsky on aiheuttanut tähän mennessä noin 50 hälytystehtävää.

20.07: Aila-myrsky alkaa hiljalleen heikentyä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Tuomo Bergman.

Myrsky on vetäytynyt itää kohti, ja muualla Suomessa myrsky on jo heikentynyt. Aamuyön tunteina myrsky puhaltanee vielä itärajalla, mutta sen jälkeen se alkaa olla ohitse.

19.50: Suomessa on tällä hetkellä ilman sähköä reilut 59 000 taloutta. Eniten katkoja on Hämeenlinnass, Mikkelissä, Paraisilla ja Mustasaaressa.

19.46: Junaliikenne on keskeytynyt Parikkalan ja Savonlinnan välillä. Junat korvataan toistaiseksi busseilla johtuen myrskyvaurioista.

Junaliikenne Kuopion ja Pieksänmäen välillä on saatu korjattua. 

18.13: Energiateollisuuden säskökatkokartan mukaan Suomessa on tällä hetkellä yli 81 000 sähkötöntä taloutta.

18.10: Junaliikenne on toistaiseksi keskeytynyt myös Kuopion ja Pieksämäen välillä myrskyvaurioiden vuoksi, kertoo VR sivuillaan. Häiriön kestosta ei ole vielä annettu arvioita.

Myrskyn aiheuttamalla häiriöllä on vaikutuksia koko Etelä-Suomen kaukojunaliikenteeseen.

17.45: Kajaanissa on satanut tänään vettä melkein koko kuukauden edestä, kertoo Foreca.

Tällä hetkellä voimakkaimmat tuulet ovat Ahvenanmaan ja Turun alueilla eli länsirannikolla. Puuskittain tuuli voi olla jopa 20–30 metriä sekunnissa. Pikkuhiljaa myrsky alkaa siirtyä itään päin. 

Sateita tulee vielä varsinkin Itä- ja Etelä-Suomessa illan ja yön aikana. 

17.29: Myrsky on kaatanut puun junaradalle Tampereen eteläpuolella. Tästä syystä junaliikenne Tampereelta etelän suuntaan on ollut poikki jo iltapäiväneljästä saakka, ja VR kehottaa matkustajia varautumaan merkittäviin viivästymisiin.

16.42: Energiateollisuuden säskökatkokartan mukaan Suomessa on tällä hetkellä yli 92 000 sähkötöntä taloutta. Katkoja on 203 kunnan alueella, eniten Hämeenlinnassa, Kuopiossa ja Mikkelissä.

16.01: Varsinais-Suomen lounaisosissa ja Ahvenanmaalla puuskat voivat edelleen olla 25 metriäkin sekunnissa, mutta myrsky on jo matkalla itään ja lännessä laantumaan päin. Päivystävä meteorologi Ari Mustala arvioi, että kovimmat tuulet yltävät Itä-Suomeen iltapäiväkuuden tienoilla. Myös siellä puuskat voivat äityä 20 metriin sekunnissa, Saimaan avarilla rannoilla sen ylikin. Sama koskee lännempänä Päijännettä.

15.58: Pääkaupunkiseudulla on nyt meneillään voimakkain vaihe Aila-myrskystä, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan. Puuskat alkoivat yltyä Uudellamaalla muutama tunti sitten, ja iltapäivän edetessä pääkaupunkiseudulla on useassa kunnassa mitattu puuskissa noin 20 metriä sekunnissa.

15.46: Aallokko merialueilla on jo vaimenemaan päin, kertoo Ilmatieteen laitos.

15.01: Aila-myrskyn tuulet ovat heikkenemässä läntisillä merialueilla ja Lounais-Suomessa, kertoo Foreca. Sen sijaan tuuli on Forecan mukaan voimistumassa etelässä. Myös idässä tuuli voimistuu iltapäivän ja illan aikana.

14.50: Sähkökatkoja esiintyy nyt jo yli 190 kunnan alueella. Sähköttä on yli 84 000 kotitaloutta, selviää sähkökatkokartasta.

12.21: Sähkökatkoja on laajalti Oulun ja Kuusamon seudusta etelään, joskin itäisin sekä eteläisin Suomi pääkaupunkiseudulta itään on toistaiseksi suurimmalta osin säästynyt katkoilta. Energiateollisuus varoittaa tviitissään, että myrskyn siirtyessä itään sähkökatkoja on odotettavissa lisää.

Ilmatieteenlaitoksen mukaan tuuli Pohjanlahdelal on myrskylukemissa. Maan länsiosassa tuuli oli navakkaa ja puuskaista. Tuulen ennustettiin voimistuvan vähitellen myös etelässä ja idässä.

12.55: Syysmyrsky etenee ja on sen seurauksena sähkökatkoja on nyt yli 82 000. Sähkökatkoja on 174 kunnan alueella.

11.38: Sähköttömien kotitalouksien määrä on noussut yli 80 000. Energiateollisuuden sähkökatkokartan mukaan sähköttömiä kotitalouksia oli puoli kahdentoista aikaan yli 81 300. Sähkökatkoja oli 166 kunnan alueella.

10.11: Sähkökatkokartan mukaan yli 70 000 taloutta on nyt vailla sähköä 164 kunnassa.

9.56: Tampereen tieliikennekeskuksen mukaan Varsinais-Suomessa lauttaliikenne Paraisten ja Nauvon välillä on keskeytetty myrskyn vuoksi.

Rataliikenne on poikki ainoastaan Kokemäen ja Rauman välisellä rataosuudella, joten häiriöitä on tällä hetkellä vain tavaraliikenteessä.

9.44: Aila-myrskyn painopiste on siirtymässä Pohjanmaalta nyt maan lounaisosaan. Ilmatieteen laitoksen mukaan maan lounaisosassa tuulihuippu on luvassa alkuoiltapäivällä.

9.40: Sähkökatkokartan mukaan sähköttömiä kotitalouksia on nyt yli 67 500. Sähkökatkoja on yhteensä 156 eri kunnassa.

8.40: Forecan meteorologi Joanna Rinne kertoo Forecan blogissa, että keskiviikon ja torstaiaamun aikana on satanut eniten Kajaanissa. Rinne kertoo, että vettä on tullut jopa 64,5 millimetriä.

8.11 Aamun työmatkaliikenteessä on syytä varautua huonoon ajokeliin laajoilla alueilla läntisessä ja keskisessä Suomessa. Tampereen tieliikennekeskus varoitti, että puuskittainen tuuli haittaa liikennettä kaikissa Pohjanmaan maakunnissa, Satakunnassa, Pirkanmaalla, Keski-Suomen maakunnassa sekä Varsinais-Suomessa.

Ilmatieteen laitos varoitti hyvin vaarallisesta tuulesta Satakunnassa, Ahvenanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla. Ilmatieteen laitokselta korostetaan, että varoituksia kannattaa seurata ympäri maata torstain aikana.Lisäksi ainakin Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa on voimassa tulvavaroitus.

8.09 Pohjanmaan pelastuslaitokselta päivystävä palomestari Kaj Enqvist kertoi STT:lle, että jo aamuyöllä alueella oli ollut selvästi yli sata vahingontorjuntatehtävää. Hänen mukaansa puita oli kaatunut muun muassa sähkölinjojen päälle. Lisäksi esimerkiksi katuvalaisinpylväitä oli kaatunut.

– Ei vielä helpota. Siellä on kova myräkkä edelleen, Enqvist sanoi.

Janne Kumpulainen, yksi Satakunnan päivystävistä palomestareista, kertoi, että puita oli kaatunut Porin seudulla tielle ja sähkölinjoille.

8.05 MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen kertoo, että kaikista kovimmat myrskytuulet on mitattu viime yönä, ja puuskat ovat olleet pahimmillaan hirmumyrskyn luokkaa. Aamulla kovimmat tuulet puhaltavat yhä länsirannikolla. Myrsky on kuitenkin todella laaja-alainen, ja se on yltänyt Oulusta Kustaviin saakka. Sisämaassakaan ei olla turvassa ja myrskypuuskia on päivän aikana luvassa kaikkialla maan etelä- ja keskiosassa.

Aiheuttaako myrsky tänään tuhoja? Meteorologi vastaa 2:11
Meteorologi Miina Manninen kertoo, millaisia myrskytuhoja on tänään luvassa.

8.00 Jo yli 60 000 taloutta on ilman sähköjä ja sähkökatkot levinneet yli 140 kuntaan. Eniten sähkökatkoja on Mustasaaressa, Porissa ja Uusikaupungissa.

7.37 Sähkökatkoja on jo 132 kunnassa. Myrsky etenee vähitellen syvemmälle Suomeen.

7.33 Pieniksi vahingontorjunnoiksi kuvaillut tehtävät ovat työllistäneet aamun ajan pelastuslaitoksia koko länsirannikon matkalta, ja tehtäviä on myös sisemmällä maassa. Asia käy ilmi pelastuslaitosten hälytystiedoista. Myrskyn on ennakoitu liikkuvan hitaasti, joten se saapuu verkalleen uusille alueille.

7.20 Sähkökatkojen määrä on kasvanut yli 58 000 myrskyn jatkuessa. Sähkökatkoja on yli 120 kunnassa. Eniten sähkökatkoja on Porin alueella.

5.35 Sähkökatkoista kärsivien energiayhtiöiden asiakkaiden määrä on yli 50 000. Puoli kuudelta aamulla sähköttä oli noin 50 835 yhteensä 103 kunnassa. Eniten sähkökatkoja on eniten Mustasaaressa, Porissa ja Maalahdessa.

5.30 Pohjanmaan pelastuslaitokselta päivystävä palomestari Kaj Enqvist kertoi STT:lle, että aamulla neljään mennessä alueella oli ollut yöllä 115 vahingontorjuntatehtävää. Hänen mukaansa puita oli kaatunut muun muassa sähkölinjojen päälle. Lisäksi esimerkiksi katuvalaisinpylväitä oli kaatunut.

– Ei vielä helpota. Siellä on kova myräkkä edelleen, Enqvist sanoi.

Janne Kumpulainen, yksi Satakunnan päivystävistä palomestareista, kertoi aamulla neljän jälkeen, että myrskyyn liittyviä hälytyksiä oli tullut kymmenkunta. Ne kaikki olivat keskittyneet hänen päivystysalueellaan rannikolle Meri-Poriin. Puita oli kaatunut tielle ja sähkölinjoille.

Kumpulainen huomauttaa, että ihmisiä ei ole liikkunut ulkona paljoakaan. Päivän valjetessa saattaa paljastua lisätuhoja. Sähkönjakeluyhtiöt ovat varautuneet laajoihin sähkökatkoksiin Suomessa, ja monet yhtiöt ovat myös varanneet lisää väkeä viankorjaukseen ja asiakaspalveluun.

5.16 Tähän asti rajuin tuulenpuuska mitattiin aikaisin aamuyöstä Pietarsaaren Kallanin sääasemalla, jossa puuskan nopeus oli 35,3 metriä sekunnissa, kertoo STT.

Keskituuli, eli tuulen nopeuden keskiarvo kymmeneltä minuutilta, on ollut voimakkaimmillaan Rauman Kylmäpihlajan sääasemalla, jossa tuuli puhalsi 29 metriä sekunnissa.

Ilmatieteen laitoksen Twitterissä julkaistun kartan mukaan aamuseitsemän aikaa länsirannikolla tuuli puhaltanee yli 20 metriä sekunnissa. Sisämaassa tuulen nopeuden arvioidaan olevan yli 15 metriä sekunnissa.

 Tuulen nopeus voi Selkämerellä olla yli 30 metriä sekunnissa. Saaristomerellä ja Ahvenanmerellä tuuli voi puhaltaa yli 25 metriä sekunnissa.

17.9. 5.11 Energiateollisuuden mukaan runsaat 45 800 sähköyhtiöiden asiakasta on ilman sähköjä. Katkoja on raportoitu 96 kunnassa, painottuen länsirannikolle. Myös esimerkiksi Kainuussa ja Pohjois-Savossa on sähkökatkoja. Energiateollisuuden sähkökatkokartan Twitter-tilillä arvioitiin puolen yön jälkeen, että yön aikana katkoja on luvassa lisää.

23.48 Yli 13 000 taloutta on ilman sähköä 42 kunnan alueella. Energiateollisuuden sähkökatkokartan mukaan eniten katkoja on Mustasaaren, Vaasan, Uusikaarlepyyn ja Ylivieskan alueilla.

23.31 Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa ja Kainuussa on satanut tähän mennessä runsaasti, kertoo Ilmatieteen laitos. Paikoin sademäärät ovat jo yli 40 mm. 

22.50 Energiateollisuuden sähkökatkokartan mukaan sähköttömiä asiakkaita on jo yli 9600 kaikkiaan 37 kunnassa.

21.25 Ilmatieteen laitoksen mukaan Hailuodon Marjaniemen havaintoasemalla tuuli on puhaltanut puuskassa jopa 33,2 m/s.

21.12 Syysmyrsky on vienyt sähköjä useilta paikkakunnilta läntisessä Suomessa. Esimerkiksi Oulussa ilman sähköjä on reilu 2 600 taloutta, Vaasassa reilut 2 000 ja Mustasaaressakin yli 1 000. 

21.00 Ilmatieteen laitoksen mukaan säätilanne kehittyy erittäin vaaralliseksi myrskypuuskien vuoksi Pohjanlahden rannikkovyöhykkeellä.  Ihmisiä kehotetaan siirtymään sisätiloihin.

20.44 Puita voi nyt kaatua mahdollisesti runsaastikin. Meteorologin mukaan tämä johtuu epätyypillisestä tuulen suunnasta.

20.18 Meteorologi Liisa Rintaniemen mukaan Raahen kohdilla keskituuli on 24,4 m/s ja puuskat ovat voineet yltyä 28,7 metriin sekunnissa. Rannikkoalueella Vaasasta Raaheen ollaan myrskytuulten lukemissa.

– Hyvää vauhtia tuuli on yltymässä, yön aikana yli 30 m/s puuskat ovat mahdollisia, meteorologi sanoo.

20.15 Myös Viking Line on perunut vuorojaan Helsinki–Tallinna-välillä sääolosuhteiden vuoksi. Yhtiön Viking XPRS- ja Gabriella-aluksien kello 8, 10.30 ja 16.30 lähtevät vuorot Tallinnaan on peruttu, kuten myös Rosella-laivan lähdöt Maarianhamina–Kapellskär-reitillä.

19.00 Energiateollisuuden sähkökatkokartasta voi seurata ajantasaisesti kunnittain, kuinka monta taloutta on vailla sähköjä.

18.37 Helsingin ja Tallinnan väliä kahdella aluksella liikennöivä Eckerö Line kertoo peruvansa sääolosuhteiden takia torstaina yhteensä kahdeksan lähtöä. M/S Finlandia ei aja torstaina Helsingin Jätkäsaaresta kello 9 ja 15.15 lähteviä vuoroja, kuten ei myöskään Tallinnasta kello 12 ja 18.30 lähteviä vuoroja. Yhtiön toisen aluksen Finbo Cargon vuorot Helsingin Vuosaaresta Tallinnan Muugan satamaan kello 11 ja 19.15 on peruttu, kuten myös Muugasta Vuosaareen ajettavat kello 15.15:n ja 23.30:n vuorot.

Liikenteen ohjaamisesta vastaava Traffic Management Finland varoittaa, että myrskyn vaikutukset saattavat näkyä myös tie- ja raideliikenteessä.

– Tuleva syysmyrsky saattaa aiheuttaa puiden kaatumista radoille vahingoittaen mm. sähköradan rakenteita ja muuta rautatieinfrastruktuuria. Matkustajille tämän kaltaiset häiriöt vaikuttavat junien myöhästymisinä tai jopa korvaavina kuljetuksina, kertoo tiedotteessa Finrailin liikennepäällikkö Rauno Helander.  

Junaliikenteen osalta VR tiedottaa asiakkailleen verkkosivuillaan ja sosiaalisessa mediassa mahdollisista aikataulumuutoksista tai bussikuljetuksista.

18.32 Suomen ympäristökeskus Syke varoittaa Twitterissä syysmyräkän aiheuttavan ainakin paikallisia tulvia. 

18.21 Tampereen sähkölaitos varoittaa, että myrsky iskee alueelle yökolmen aikoihin. Sähkökatkoihin  on varauduttu lisäämällä väkeä kentälle ja valvomoon.

18.17 Hätäkeskus muistuttaa suomalaisia hätänumeron 112 oikeasta käytöstä: turhia tiedosteluja pitää välttää.

17.54 Vaasasta Uumajaan liikennöivä Wasaline on perunut tämänpäiväisen 14.30 lähtönsä Vaasasta ja klo 19:00 Uumajasta sekä huomisen torstain molemmat lähdöt. Wasa Express jatkaa liikennettä perjantaina 18.9. 

17.26 Meteorologi Liisa Rintaniemi: Ensimmäiset varsinaiset myrskytuulet mitataan näillä hetkillä, puuskissa tuuli on puhaltanut Kaskisten edustalla jo 24 metriä sekunnissa.

Voimakkaimmillaan myrsky tulee olemaan aamuyön aikana lännessä, jolloin merialueilla pohjoistuuli voi puhaltaa keskituulenakin 25 metriä sekunnissa. Puuskat voivat jolla jopa 10 metriä sekunnissa tätäkin voimakkaampia. Pahimmat tuulituhot koetaan todennäköisesti lännessä rannikon läheisyydessä ja sisämaassa asti.

Aamua kohti tuuli voimistuu myös muualla maan etelä- ja keskiosassa. Huomenna päivällä tuuli voi puuskissa puhaltaa vaarallisen voimakkaana melkeinpä koko maan eteläpuoliskolla, mutta todennäköisimmät voimakkaimmat tuulet ovat edelleen lännessä, lounaassa ja etelässä. Iltaa kohden tuuli voimistuu myös etelärannikolla, Rintaniemi kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat