Yleisurheilun EM-kisojen liveseuranta sunnuntaina 16. elokuuta | MTV Uutiset
MTV seuraa: Alisa Vainio takoo hurjaa vauhtia EM-maratonilla – muut putosivat kyydistä
3:34Katso videolta Alisa Vainion haastattelu ennen sunnuntain maratonia.
Julkaistu 52 minuuttia sitten(Päivitetty alle minuutti sitten)
Feliks Heikkinen
Alisa Vainio tavoittelee maratonin mestaruutta yleisurheilun EM-kisojen päätöspäivänä Englannin Birminghamissa. Juho Alasaari nähdään puolestaan illalla seiväsfinaalissa. MTV seuraa tässä artikkelissa kisapäivän tapahtumia.
Kello 9.51: Suomen juomapiste on erikoisessa paikassa alamäessä, jossa juoksuvauhti on todella kovaa. Vainio kuitenkin saa nesteytystä ja menee nyt toista kierrosta selvässä johdossa.
Kello 9.47: Vainio kellottaa viiteen kilometriin aikaan 16.21. Vainion Suomen ennätyksessä, oli aika ensimmäisen viiden kilometrin kohdalla 16.34. Eli tällä vauhdilla Suomen ennätys menee kirkkaasti uusiksi.
Kello 9.38: Vainio pudottaa Königsteininkin kyydistä! Suomalainen johtaa nyt ylivoimaisesti maratonia, sillä pääryhmä on jäänyt jo kauas.
Kello 9.32: Vainio lähtee karkuun muista, ainoastaan saksalainen Fabienne Königstein pysyy suomalaisen kyydissä.
Alla maratonin reitti.
Kello 9.30: Kilpailu on käynnissä! Muistetaan se, että Vainio on Euroopan tilastoykkönen lähes minuutin erolla seuraavaan. EM-kisoissa mukana olevista juoksijoista lähimpänä suomalaista on Espanjan Fatima Ouhhaudou, joka on Vainion tilastoajasta lähes neljä minuuttia.
Kello 9.20: Vainion valmentaja Jarmo Viskari kertoi, että Birminghamin EM-maratonin mäkisyys on otettu huomioon valmistautumisessa ja harjoittelussa.
– Pariisin maraton keväällä oli yksi tähän projektiin kuuluva kokeilu. Se on kohtuullisen mäkinen, mutta siihenkin nähden korkeusero on täällä kolminkertainen, Viskari sanoi.
Kello 9.10: Säätieto Birminghamista kertoo, että lämpötila pyörii 12-15 asteessa kilpailun aikana. Olosuhteet ovat olleet vähintäänkin erikoiset EM-kisojen aikana, kun muistetaan stadionilla pyörivä voimakas tuuli sekä keskiviikkona koettu yli 35 asteen helle. Vainio on kisassa ainoa suomalainen, kun Susanna Saapunki joutuu jättämään juoksun väliin loukkaantumisen takia.
– Yritän olla sen oman juoksun päällä ja tunnustella vauhtia ja tuntemuksia. Ja tietysti haluan antaa itsestäni kaiken sinne. On kiva tietää, että on mahdollisuuksia, mutta kun on kyse maratonista, mitä vain voi tapahtua. Ainoa, mitä voin tehdä, on hoitaa oma tonttini ja katsoa, mihin se riittää. Kun tiedän, että olen antanut kaikkeni, ei siinä vaiheessa voi olla muuta kuin tyytyväinen – on se (sijoitus) sitten mitä vain, Vainio ennakoi sunnuntain kisaa MTV Urheilulle.
Kello 09.00: Hyvää huomenta seurannasta! Luvassa voi olla erittäin hieno suomalaispäivä, kun Euroopan tilastoykkönen Alisa Vainio lähtee tavoittelemaan menestystä Birminghamin EM-maratonilta. Kilpailu käynnistyy kello 09.30. Luvassa voi olla kova koetus, sillä Vainion valmentaja Jarmo Viskari kertoi aiemmin, että reitti on yksi kaikkein rankimmista.
– Yhdellä viiden kilometrin kierroksella on 86 metriä korkeuseroa. Kun se kierretään kahdeksan kertaa, niin siitä tulee 690 metriä, joka on moninkertainen määrä tavallisten maratonien korkeuseroihin, Viskari havainnollistaa.