Alisa Vainio on sunnuntaina juostavalla naisten EM-maratonilla ykkössuosikki. Vainio lähtee poikkeuksellisen raskaalle reitille ajamaan itseään mahdollisimman ahtaalle ja sanoo olevansa tyytyväinen, jos onnistuu tehtävässä.
Lue myös: Nooralotta Neziri kertoo huimasta muutoksesta – "Kamala sanoa, mutta se on totta"
Vainio säväytti viime vuonna Tokiossa juoksemalla MM-maratonilla parhaana eurooppalaisena viidenneksi. Eroa mitaliin jäi vain reilu minuutti.
Tänä vuonna Vainio on juossut uudeksi Suomen ennätykseksi 2.20.39, ja sen myötä hän matkusti Birminghamiin Euroopan tilaston ykkösenä. Viime viikot ja kuukaudet on satsattu harjoitteluun.
– Kesä on mennyt hyvin tasaisesti. Kesäkuun alussa oli pieni taantumavaihe, mutta jälkikäteen ajattelen, että se oli tosi hyvä. Viime viikot olen saanut painaa aika kovaa. Kokonaisuudessaan on hyvä fiilis. Olen saanut tehtyä laadukkaita treenejä.
Tämän kauden Euroopan tilaston kärkikymmeniköstä vain puolet on mukana sunnuntain kisassa. Tilastoaikojen perusteella Vainion lähin uhkaaja on kaksi vuotta sitten Roomassa juostulla puolimaratonilla EM-pronssille yltänyt Espanjan Fatima Azzahraa Ouhaddou Nafie (2.24.16). Lähtöviivalta löytyy myös muutama muu alle 2.25:n menijä tältä kaudelta.
Tilastot ovat sikäli toissijaisia, että sunnuntaina odottava reitti on profiililtaan hyvin mäkinen, Vainion valmentajan Jarmo Viskarin mukaan "yksi kaikkein rankimmista".
– Yhdellä viiden kilometrin kierroksella on 86 metriä korkeuseroa. Kun se kierretään kahdeksan kertaa, niin siitä tulee 690 metriä, joka on moninkertainen määrä tavallisten maratonien korkeuseroihin, Viskari havainnollistaa.

