MTV paikalla: Ivalon koronavirusepäilyt paljastuivat aiheettomiksi – tällainen tunnelma paikkakunnalla on nyt

Ivalon koronavirusepäilyt paljastuivat aiheettomiksi – tällainen on tilanne paikan päällä nyt 5:19

Eilen saatiin tieto, että Suomessa epäillyt tartunnat eivät ole koronavirusta. 

Epäilyt saivat alkunsa, kun kaksi Wuhanista saapunutta kiinalaista hakeutui Ivalon terveyskeskuksen päivystykseen flunssaoireiden vuoksi. 

MTV Uutisten toimittaja Janne Puumalainen lähti paikan päälle selvittämään, näkyvätkö viime aikaiset tapahtumat jotenkin paikkakunnalla.

– Kyllä tuo epäily tänään on jo aika lailla ollut taakse jäänyttä elämää. Eilen se herätti tietysti jonkin verran huolta, ehkä enemmän epätietoisuutta ja kysymyksiä siitä, kun ei ollut varmuutta tästä, onko se sitä tautia, Puumalainen kertoo.

– Oli se tietysti suuri helpotus täällä paikallisille, ja tietysti etenkin terveyskeskuksen henkilökunnalle, jolle eilinen oli suuri ponnistus. 

Alueella on paljon matkailijoita Kiinasta

Paikalliset yrittäjät kertoivat Puumalaiselle, että virusepäilyt eivät juurikaan herättäneet kysymyksiä turistien keskuudessa.

– Yrittäjät varautuivat tilanteeseen lisäämällä jonkin verran käsidesipulloja.

Alueella on paljon matkailijoita Kiinasta. Arvioiden mukaan Ivalossa on satoja reissaajia, ja koko Lapissa tuhansia.

– Muutamien kiinalaisten kanssa tänään puhuin, vaihdoin muutaman sanan. Kukaan heistä ei ollut Wuhanista kotoisin, vaan muualta päin Kiinaa. He sanoivat, että eivät ole viruksesta huolissaan.

Kiina keskeytti ryhmämatkat ulkomaille

Asiantuntijoiden mukaan virusepäilyjä tulee mahdollisesti lisää.

– Nyt vietetään kiinalaista uuttavuotta, mikä tarkoittaa sitä, että kiinalaiset matkailevat hyvinkin aktiivisesti näinä viikkoina. Ja näitä tartuntaepäilyjähän on ollut useissa eri maissa. On se mahdollista, että varsinkin näitä epäilyjä saadaan vielä, Puumalainen sanoo.

Kiina on ilmoittanut keskeyttävänsä ryhmämatkat ulkomaille. Nähtäväksi jää, kuinka suuri vaikutus tällä on Suomen Lapin matkailulle.

Lue myös:

    Uusimmat