MTV:n uusi uutisankkuri paljasti pahimman mokansa: " Tervetuloa häntäheikit!"

MTV Uutisten uusi uutisankkuri! 7:19

MTV:n uusi uutisankkuri Jan Andersson, 45, vieraili aamun Huomenta Suomessa ja kertoi muun muassa sen, miksi hän haluaa siirtyä MTV Uutisiin pitkän Yle-uran jälkeen. 

Miksi Kirsi Alm-Siiralla on niin vakava ilme? Videolla Andersson näyttää oman uutisankkuri-ilmeensä.

Andersson sanoo seuranneensa MTV:n viimeaikaisia uudistuksia innolla. Hän kokee, että uutisiin panostetaan tällä hetkellä vahvasti. 

– Minusta tuntuu, että Maikkarilla on nyt todella hyvä pöhinä, tekemisen meininki. Olen tehnyt vähän tutkivaa journalismia ja havainnut, että nyt on erittäin hyvät merkit ilmassa.

Tähän saakka Andersson on totuttu näkemään ajankohtaisohjelmien tiukkana haastattelijana. Jääkö kovistelu uuden työn myötä pois?

– Uutisia voi syventää esimerkiksi studiovieraiden välityksellä. En usko, että haastattelukykyni kaikkoaa mihinkään. Pyrin tuomaan sitä myös uutisiin, Andersson vastaa. 

Näin Timo Soini rauhoittuu

Lukuisia haastatteluja tehnyt Andersson sanoo, että yksi ikimuistoisimmista poliitikkohaastateltavista on ollut Timo Soini

– Soini tykkäsi esitelmöidä ja minun piti kehittää uusia tapoja pitääkseni hänet kurissa. Pyysin aina, voisiko Soinin asettaa niin lähelle minua, että pystyn tarvittaessa ottamaan häntä vaikka olkapäästä kiinni. 

Ikimuistoisin moka puolestaan Anderssonille tulee mieleen aivan uran alkuajoilta. Tuolloin hän ruotsinkielisenä tulkitsi suomen häntäheikki-sanan väärin.

– Ruotsinkielisenä luulin alun perin, että häntäheikki tarkoittaa ihmistä, joka tulee hännillä eli myöhässä, Andersson kertoo.

– Kerran meillä oli aamutv:ssä vieraina kolme poliitikkoa, jotka olivat äänestäneet ja vitkutelleet jossain asiassa eduskunnassa. Aloitin suoran lähetyksen sanomalla "Tervetuloa häntäheikit."

Lähetyksen jälkeen kollega valaisi Anderssonia sanan oikeasta merkityksestä. Moka ei siis tule enää toistumaan.

Lue myös:

    Uusimmat