Motörhead-rumpali kritisoi lääkäreitä: Miksi Lemmyn syöpää ei löydetty aiemmin?

Lemmy Kilmister kuoli vain kaksi päivää sen jälkeen, kun hänellä havaittiin syöpä. Miehen bändikollega Mikkey Dee muistelee ystävänsä viimeisiä hetkiä.

Tiistaiaamuna kuollut Motörheadin nokkamies Lemmy Kilmister sai tietää sairastavansa erittäin aggressiivista syöpää vain kaksi päivää ennen kuolemaansa. Syöpä oli ehtinyt levitä hänen aivoihinsa ja kaulaan. 

Nyt miehen ystävä ja Motörhead-yhtyeen rumpali Mikkey Dee on kritisoinut julkisesti Kilmisteria hoitaneita lääkäreitä. Hän ihmettelee sitä, että lääkärit eivät huomanneet syöpää aiemmin, vaikka mies kävi useamman kerran lääkärissä eri maissa kuluneen vuoden aikana. 

– Meillä ei ollut minkäänlaista aavistusta syövästä, vaikka hän kärsi monista muista vaivoista, kuten krampeista. Syöpä on jäänyt lääkäreiltä täysin huomaamatta, Dee ihmettelee Expressen-lehdelle. 

Kilmister kuoli kotonaan läheistensä ympäröimänä. Mikkey Dee ei itse päässyt Yhdysvaltoihin jättämään hyvästejä ystävälleen. 

– Minä ja Lemmy istuimme ja juttelimme pitkään viimeisen keikkamme jälkeen Berliinissä 11. joulukuuta. Jotenkin tunsin, että kaikki ei ollut kohdallaan silloin, Dee sanoo. 

Motörhead perustettiin Lontoossa 1975. Bändi lopettaa nyt Lemmyn kuoltua, 40 yhteisen vuoden jälkeen. 

– Emme lähde enää kiertueelle tai mitään muutakaan. Eikä kirjojakaan ole enää luvassa. Motörheadin tavaramerkki elää silti vahvana ja Lemmy elää meidän kaikkien sydämissä, Dee sanoo.


Lähde: Expressen

Lue myös:

    Uusimmat