Mönkäre: Uusi ydinvoimala turvaa energiaomavaraisuuden

Kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre pitää uuden ydinvoimalan rakentamista tarpeellisena erityisesti kotimaisen energiatuotannon omavaraisuuden ja huoltovarmuuden turvaamiseksi.

Energiantuotannon nykyisen 30 prosentin kotimaisuusasteen turvaaminen on Mönkäreen mukaan tarpeen mm. sellaisen kriisin varalta, jossa esimerkiksi öljyn tai maakaasun globaalien markkinoiden suuret häiriöt aiheuttavat pulaa polttoaineista ja nostavat hintoja. Ydinvoiman etuna on mm. mahdollisuus varastoida sitä kriisien varalta.

SAK:n Talouspoliittisen neuvottelukunnan energiaseminaarissa Helsingissä tänään Mönkäre muistutti, että Ruotsin ja Norjan taholta ei ole odotettavissa oleellista apua Suomen sähköntarpeen kattamiseen, minkä vuoksi vaihtoehto oman lisäkapasiteetin rakentamiselle olisi lisääntyvä sähkön tuonti Venäjältä. Eduskunnan on Mönkäreen mukaan nyt vastattava kysymykseen, mistä lisäsähkö Suomessa saadaan. Hän sanoi, että kysymys on siitä, rakennetaanko lisäydinvoimaa vai perustetaanko tulevaisuus yhä suuremmassa määrin Venäjältä tuotavan lisäenergian - maakaasun ja siellä tuotetun sähkön - varaan.

-Tätä korostettaessa ei ole kysymys ryssänpelosta, kuten joku on väittänyt. Kyse on kapitalismin pelosta. Riippuvuus yhdestä tuottajasta johtaa väistämättä hintojen nousuun, totesi Mönkäre.

Mönkäre sanoi, että jos Suomessa omilla toimilla estetään edullinen sähköntuotanto ja kohotetaan sähkön hintaa, riittää lännestä Suomeen hieman sähköä, mutta mitä enemmän sähköä halutaan, sitä mukaa sen hinta nousee.

-Jos kapasiteetti ei riitä, nousee hinta huimasti. Tästä on jo saatu esimakua pakkashuipuissa.

Mönkare korosti, että ratkaisua tehtäessä on pidettävä mielessä koko energiahankinnan kokonaistilanne ja sen vaikutus talouteen työllisyyteen ja hyvinvointiin. Vain terveellä kansantaloudella on Mönkäreen mielestä varaa panostaa lisää energiansäästöön ja uusiutuvien energialähteiden edistämiseen. Hän korosti tavoitteena olevan edelleenkin hajautettu ja monipuolinen energiantuotanto.

Myös eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila korosti riippumattomuutta ulkomaisista energiantuojista. Hän muistutti, että Venäjältä tuotavan maakaasun lisäputken ja uusien voimaloiden rakentajista, kustannuksista ja vaikutuksista sähkön hintaan ei ole käytettävissä mitään luotettavaa tietoa.

-Ainoa varma asia on, että riippuvuus yhdestä toimittajasta lisääntyisi, sanoi Anttila.

Anttila perusteli ydinvoimamyönteistä kantaansa mm. sillä, että myös maa- ja metsätalous, muut maaseutuelinkeinot sekä yleensä yrittäminen ja asuminen maaseudulla tarvitsevat edullista ydinvoimalla tuotettua sähköä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat