MM-rallikuskin sopimukselle sinetti jo tällä viikolla? – "Elämme jännittäviä aikoja"

1:48
Craig Breen ylsi palkintopallille sunnuntaina päättyneessä Suomen MM-rallissa.

Hyundain irlantilaiskuski Craig Breenin huima vire sai jatkoa viime viikonloppuna Suomen MM-rallissa. Irlantilaisen uusi sopimus saatetaan julkaista jo tällä viikolla.

Breen sijoittui Jyväskylässä kolmanneksi ja nappasi jo kolmannen palkintosijansa putkeen rallin MM-sarjassa. Avauspäivän jälkeen hänajoi vielä rallin piikkipaikalla, mutta lauantaina sekä tallikaveri Ott Tänak että kisan voittanut Toyotan Elfyn Evans löysivät vielä uuden vaihteen.

– On tietenkin hienoa saada kolme palkintosijaa peräjälkeen. Toisaalta on aika harvinaista, että olen viime vuosina päässyt ajamaan kolme kisaa näin pienessä ajassa, Breen sanoi MTV Urheilulle.

– Aloitimme hyvällä tasolla, mutta sitten Ott ja Elfyn löysivät uuden tason tekemiseensä. Siinä vaiheessa oli järkevintä säädellä omaa vauhtia ja varmistaa hyvä tulos.

Ensi kaudeksi Breen on siirtymässä M-Sport Fordin rallitiimiin. Irlantilaisen tavoitteena on päästä ajamaan ensimmäistä kertaa uralla kaikki MM-osakilpailut. Sen myötä myös uran ensimmäinen MM-osakilpailuvoitto on todennäköisempi.

– Tarvitse vielä vähän lisää aikaa ja enemmän aikaa autossa, jotta voin yltää ihan voittovauhtiin. Ei ole helppoa tulla tauon jälkeen suoraan testeihin ja sitten heti kisaan. Taso MM-sarjassa on valtavan kova, joten on iso haaste saada täydellinen luotto tekemiseen lyhyessä ajassa. Kun muut saavat täydellisen iskukyvyn, on siihen tällä kokemuksella vaikea vastata, Breen summasi.

MTV Urheilun tietojen mukaan Breenin sopimus M-Sportin kanssa saatetaan julkistaa jo tällä viikolla. Kyseessä on kahden vuoden kontrahti uusilla Rally1-autoilla brittitiimissä.

– Alamme olemaan aika lähellä, että saamme tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan minun osaltani. Sanoisin, että elämme jännittäviä aikoja, Breen vastasi uteluihin arvoituksellisesti.

– Homma vaikuttaa aika positiiviselta juuri nyt. Voin ainakin vahvistaa, että olen lähtöviivalla Monte Carlossa ensi tammikuussa.

Todennäköisesti Breen siis ajoi Suomessa viimeisen kisansa Hyundailla. Ensi viikon Katalonian MM-rallissa Dani Sordo palaa Hyundain kolmannen tehdasauton rattiin. Sordo ajaa ilmeisesti myös kauden päätösrallin Monzassa. Breen puolestaan pääsee nopeasti testailemaan ensi vuoden uutta Rally1-hybridiautoa, mikäli sopimus vahvistetaan lähipäivien aikana M-Sportin kanssa.

– Tämä oli viimeinen kisa minulle näille autoilla. Oli hienoa päättää omalta osalta tämä aikakausi juuri Suomessa näillä upeilla teillä, Breen vahvisti.

– Enemmän oli tunteita pinnassa siitä, että kisa oli viimeinen näillä autoilla (kuin viimeisestä kisasta Hyundailla). Meillä on ollut mahtavia hetkiä vuosien varrella näillä mielettömillä autoilla.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja