Planican MM-hiihtojen olosuhteissa tapahtui merkittävä muutos sunnuntain vastaisen yön aikana.
"Herätä aikaisin aamulla lumiauran kolahduksiin."
Näin lauletaan PMMP:n kappaleessa Pikkuveli, ja tämä toteutui myös Planican MM-maisemissa varhain sunnuntaiaamuna. Aurauskalusto kolisteli allekirjoittaneen ylös noin kymmenen kilometrin päässä kisapaikalta sijaitsevassa majoituksessa.

Tähän mennessä MM-Planicassa on puhuttanut lämmin ja ajoittain aurinkoinen sää, mikä on tehnyt laduista osittain mössöä. Suolaukseenkin on turvauduttu.
LUE MYÖS: Krista Pärmäkoskelta yllätysveto – mukaan MM-mitalijahtiin sunnuntaina!
Nyt MM-kisoihin on saatu tuoretta lunta, ja lämpötilakin on pudonnut ensi kertaa nollan alapuolelle, jos aiempia kevyitä yöpakkasia ei lasketa. Tänään päivällä pitäisi olla muutama pakkasaste, mutta ensi viikkoon mentäessä sää viilenee entisestään, ja tulevina öinä pakkanen saattaa kohota kymmeneen asteeseen.
Tämä tekee kisaladuista kovempia ja helpommin hiihdettäviä.


