Mainos

Missä he ovat nyt: Katso, miten Eeva-Leena Pokelan ikimuistoiset sormileikit onnistuvat nykyään

Moni 1960-luvulla televisiota katsoneista muistanee pienen, vaalean Eveliinan, joka lauloi mustavalkoisella ruudulla tomeraakin tomerampana Mörri-Möykkyä. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin sama nainen viihdytti lapsia yhteislauluun kannustavassa Sormileikit-ohjelmassa. Muistatko vielä hänet – ja tämän laululeikin?

”Sor-sor-sormileikki alkaa!” Kun tämä iloinen rallatus kiirii korviin, lapsuusmuistot puskevat heti pintaan.

Laulua rallattaa sydämensä kyllyydestä Musiikkitalon flyygelin takana Eeva-Leena Pokela, yksi 1980-luvun tunnetuimmista lastenohjelmien esiintyjistä. Sitä ennen hän itse oli koko kansan rakastama lapsitähti.

Eeva-Leena, 61, jatkaa edelleen musiikin riemukkuuden ja yhteishengen sanansaattajana, Sibelius-Akatemian lehtorina.

Hän on kouluttanut tulevia musiikinopettajia yli 20 vuotta ja tehnyt lastenmusiikkia kolmisen vuosikymmentä.

Mutta alun perin Pokelan, neljän lapsen äidin, ei edes pitänyt ryhtyä muusikoksi saatikka työskennellä musiikin parissa. Hänen haaveensa oli ryhtyä liikunnanopettajaksi, urheilun ammattilaiseksi.

– Taisin valita tämän uran laiskuuttani. Pyrin ylioppilastutkinnon jälkeen musiikkiopettajan koulutukseen, vaikka ennen aina sanoinkin, ettei minusta mitään opettajaa tule! Pokela nauraa.

– Mutta vaikka läksinkin musiikkikasvatuksen tielle, en ole katunut päivääkään.

"Räpelsin viulua ja kiipeilin puissa"

Eeva-Leena Pokela syntyi vuonna 1954 perheeseen, jossa musiikki näytteli suurta roolia: rakkaus musiikkiin saattoi siirtyä jo äidinmaidonkin mukana. Pokela kuvailee lapsuuttaan onnelliseksi, musiikin täyteiseksi ja erittäin liikunnalliseksi. Tanssi oli tälle perheen piskuiselle siskolle yksi rakkaimmista harrastuksista, mutta hänet jos kenet löysi myös kiipeilemästä puissa tai möyrimästä hiihtomäessä kahden isoveljensä kanssa.

Martti Pokela soittaa kannelta ja tytär Eveliina laulaa 24. marraskuuta 1962.

Martti Pokela soittaa kannelta ja tytär Eveliina laulaa 24. marraskuuta 1962.

Musiikki oli olennainen, mutta samalla varsin arkinen osa perhe-elämää.

– Kotonamme oli paljon erilaisia soittimia, joihin kaikkiin halusin päästä käsiksi. Kävin pianotunneilla, räpelsin viulua ja puhaltimia testailin. Kävin musiikkiteorian tunneillakin, vaikken mitään siitä ymmärtänytkään, Pokela nauraa.

Kansanmusiikin ja erityisesti kanteleen taitajina tunnetut äiti Marjatta ja isä Martti Pokela olivat 1940-luvun lopulla Suomen suosituimpia radioesiintyjiä. Marjatta-äiti muistetaan parhaiten lastenmusiikin säveltäjänä.


– Moni ei tiedäkään, että äitini oli oikealta ammatiltaan kuvataiteilija. Kotini seinät ovat täynnä äitini upeita maalauksia, Pokela virnistää.

Marjatan tuotantoa ovat muun muassa rakastetut lastenlaulut Vaarin saari, Mörri-Möykky, Mörkö se lähti piiriin, Ihme ja kumma ja Pupu Tupunan lauluja. Nämä perinteikkäät laulut nauttivat edelleen suurta suosiota, sillä ne tuntuvat siirtyvän suusta suuhun jälkipolville.

Eveliina ja Mörri-Möykky – lapsitähden saama julkisuus hämmensi vanhempia

1950-luvulla Suomeen saapui ”näköradio” – televisio. Monet 1960-luvulla eläneet, television ääreen kerääntyneet muistavatkin Eeva-Leenan tomerana laulutyttönä, Eveliinana.

Marjatta, Martti ja Eveliina Pokela vieraana Nylands Hörna -ohjelmassa 29. lokakuuta 1966.

Marjatta, Martti ja Eveliina (taiteilijanimi) Pokela vieraana Nylands Hörna -ohjelmassa vuonna 1966.

Pieni, noin 8-vuotias tyttö lauloi television Sirkus Papukaija -lastenohjelmassa äitinsä säveltämää Mörri-Möykky-kappaletta, josta tulikin yksi monista suomalaisen lastenmusiikin klassikoista. Eveliinasta puolestaan tuli koko kansan rakastama lapsitähti.

Eeva-Leena itse muistelee lapsitähteyttä eri näkökantilta.

–  Lapsi itse ei tähteyttä tarvitse. Se ei ole oleellista lapsen kehityksen kannalta. Leikin täyttämä, virikkeellinen lapsuus riittää. Lapselle ovat tärkeää koulu, kaverit, perhe ja harrastukset, Pokela kuvaa.

– Lapsi ei pysty suojelemaan itseään julkisuudelta. Silloin tarvitaan viisaita vanhempia. Rakkaus taiteeseen ja tekemiseen ovat toki lapsitähdelle ominaisia, mutta vaarana burn out, aivan kuten urheilussa, jos liian pienenä lapsesta otetaan kaikki irti.

Pokela itse kyllä nautti esiintymisestä, rakkaus musiikkia kohtaan oli verissä: hän soitti monimutkaisia kappaleita mennen tullen ja osasi esiintyä ja eläytyä musiikin tunnetiloihin.

– Ihmettelin lapsena sitä, että ovatko nämä ihmiset aivan tolloja: jos nyt laulan jonkin kappaleen oikein ja hyvin, sehän on yksinkertaista hommaa. Soittimen soittaminen on paljon hankalampaa, eikö kukaan halua kuulla sitä? Se ei omassa arvoasteikoissani ollut mitään ihmeellistä; minä vain lauleskelin, Pokela muistelee.

Myös julkisuuden varjopuolet alkoivat hiipiä arkeen.

– Ihmiset, kaverit ja kavereiden vanhemmat alkoivat suhtautua minuun eri tavalla. Erotin kyllä nopeasti, ketkä olivat seurassani vain siksi, että olin ”tuo Eveliina”. Siksi äiti ja isä antoivatkin minulle alun perin taiteilijanimen. Mutta eivät he osanneet edes kuvitella, että television vaikutus voisi olla noin suuri –  että siinä voisi tulla kasvoina tunnetuksi. He itse olivat tulleet suosituiksi ainoastaan nimellä, sillä he olivat radioajan suosikkeja, Pokela kertoo.

– Niinpä minun piti mennä kyynärpäät edellä murrosikäisenä: olla vähän hurjempi, villimpi, ettei minua ennätetty lokeroida mihinkään.

Pokela paljastaa olleensa menevä ja touhukas nuori, jonka kanssa vanhemmilla riitti tekemistä.

–  Minulla oli monta rautaa tulessa. 14-vuotiaana pääsin Ruotsalaiseen teatteriin tanssijaksi.  16-vuotiaana lähdin Saksaan opiskelemaan kieliä kaverin kanssa: olin vain ”terppa nyt sitten! Hyvästi lapsuus, pitäkää Eveliinanne!”, Pokela nauraa.

Sormileikit-lastenohjelma 1980-luvulta herättää muistoja

Jos Eveliina-hahmo ei ollut sinulle tuttu, Sormileikit saattaa sen sijaan olla.

1980-luvulla Eeva-Leena Sariola alkoi tehdä töitä Pikku Kakkoselle. Tuolloin hän oli naimisissa sellotaiteilija Raimo Sariolan kanssa ja heillä oli kaksi alle kouluikäistä lasta.


Pikku Kakkosen toimittaja Pekka Salo heitti ilmoille toiveen lastenohjelmasta, jonka idea olisi varsin yksinkertainen; pieniä ja helppoja lauluja, joiden tahdissa voisi  leikkiä ja liikkua.

– Olen aina pitänyt temppuiluista, olen koikkelehtinut koko elämäni.  Muistan, kun tapasimme ensimmäisen kerran suunnitteluvaiheessa ja sanoin, että minulla on niin hyvä koreografia hämähäkkilauluun: seisoin päälläni ja tein jaloillani hämähäkkiliikkeen, Pokela (ent. Sariola)  kertoo.

– Pekka putosi melkein tuolilta, kun hän nauroi, että jes! Saat esittää sen koko Suomen kansalle! Saat laulaa ja leikkiä käsillä, sormilla ja jaloilla. Se oli liikunnallisen urani huippuhetki.

Sormileikit-ohjelma alkoi tunnusmusiikilla, jossa ainoastaan kaksi kättä tanssahtelee kahdella jalalla seisovan Hapsiaisen tapaan.

– Matkustin Tampereelle, ja ensimmäisenä hommana oli tehdä tunnari. Olin pienten lasten äitinä valvonut ties kuinka monta yötä, olin suorastaan pupu pöksyssä. Vasta istuessani junaan aloin miettiä, mistä ihmeestä revin tunnarin tähän hätään. Minulla oli vain pari tuntia aikaa suunnitella se ennen nauhoituksia – keksin sen junamatkan aikana.

"Sor-sor-sormileikki alkaa, yhdessä näin astellaan.

Sor-sor-sormileikki alkaa, lapset kaikki katselkaa.

Eteenpäin, taaksepäin, välillä hyppy ylöspäin.

Oikeaan, vasempaan, taisin jo sekoittaa.

Hei!"


Sormileikit-ohjelmia tehtiin yhteensä noin 30 kappaletta, ja ne kuvattiin putkeen kahdella, kolmella kerralla.

– Se oli lepoa perheenäidille olla pari päivää Tampereella. Taisin olla raskaana yhden sormileikin kuvauksissa: odotin silloin Petteriä. Ihmettelin vain, että oli vähän outo olo, Pokela paljastaa.

Viittomalla lapset oppivat

Sormileikit-lastenohjelmassa Eeva-Leena itse näytteli, soitti ja lauloi. Ohjelman voimavara oli  eritoten tunnetilojen kuvauksissa: esimerkiksi Pupuperhe-laulussa tavattiin iloisia, surullisia ja reippaita pupuja, joita Pokela esitti vahvasti eläytyen.

Sormileikit poiki myös Viserrä viittoen -ohjelman, jossa tehtiin tukiviittomista. Laululeikit tehtiin käsin niin, että yksi fraasin sana viitottiin.

–  Niitä (viitottuja laululeikkejä) käytetään edelleen todella paljon tarhoissa ja esimerkiksi hitaasti oppivien lasten ja nuorten kanssa. Biisit käyvät kaikille ja kaiken ikäisille: esimerkiksi niistä on hyötyä muistisairaille vanhuksille. Sieltä muistilohkoista voi löytyä vaikka Pupuperhe.

Eeva-Leena kiittelee nykypäivän lasten musiikkiohjelmia.

– Katson niitä ihaillen ja hurraan suomalaisen musiikkikasvatuksen puolesta. Meillä on rikas, kielellinen perinne, loru- ja leikkiperinne. Sitä pitäisi mielestäni vaalia.

Pokela haluaa myös korostaa yhdessä musisoimisen ilosanomaa.

– Yhdessä tekeminen ja laulaminen on se ilo. Kaikkien pitäisi saada tehdä musiikkia. Jos lapsi haluaa laulaa tai soittaa, niin siitä vaan! Kyllä lapsi itse huomaa, pistää stoppia, ettei tämä ollut ihan minun juttuni, tykkään enemmän telinevoimistelusta.

– En koe aikuisena olevani itsekään solistinen ihminen persoonana: olen sosiaalimuusikko, kamarimuusikko, pidän musisoimisesta eritoten ryhmässä. Musiikkikasvattajana riittää opettelemista, loputtomasti.

Mitä kuuluu nyt?

Eeva-Leena vaihtoi sukunimensä takaisin Pokelaksi erottuaan miehensä kanssa vuonna 1995. Heillä on neljä aikuista lasta: Soila, 38, Jyri, 34, Petteri, 31, ja Meri, 22. Ja kuten arvata saattaa, ei omena näytä putoavan kauas puusta: jokainen lapsista on musikaalisesti lahjakas. Jokainen heistä on saanut harrastaa eri lajeja, urheilla ja kokeilla erilaisia instrumentteja kotona – aivan kuten Eeva-Leenakin pienestä pitäen.

Kolme vanhinta lasta on tätä nykyä ammattimuusikoita – ”vanhempien kielloista huolimatta”.

– Omille lapsilleni olen tolkuttanut, että mihin tahansa hommaan haette, aina kannattaa opiskella. Musiikissa ei pelkällä lahjoilla pärjää; maailma on väärällään lahjakkaita ihmisiä, mutta harvat pääsevät pinnalle. Nykymaailmassa koulutus on tärkeää, myös musiikin alalla, Pokela kuvaa äidillisesti.

Kuvagalleria 3 kuvaa - katso

Soila laulaa supersuositussa, ammattilaistason Rajattomat-yhtyeessä, Jyri toimii musiikkituottajana ja Petteri on kiertuekitaristi.  Nuorimmainen ja erityisen urheilullinen Meri lukee paraikaa hallinto- ja valtiotieteitä Joensuun yliopistossa, mutta soittaa ja laulaa edelleen harrastuksen muodossa.

Koko poppoo asustaa pääkaupunkiseudulla, ja he näkevät tiiviisti. Perhe viettää yhteistä aikaa kokkaillen ja erilaisten projektien yhteydessä.

Eeva-Leenan vanhemmat nukkuivat pois vuosina 2002 ja 2007.

Sibelius-Akatemian kansanmusiikin lehtorina toimiva Pokela onkin oikea monitoiminainen, jolla on koko ajan jotain sutinaa: projekteja toisensa perään. Tällä hetkellä hän muun muassa opiskelee ikääntyvien ihmisten musiikkikasvatusta.

– Olen vakuuttunut siitä, että musiikin ja liikunnan avulla voidaan saada sellaisia voimavaroja, jotka takaavat miellyttävän ja luovan vanhuuden. Ei mitään pilleriä naamariin ja makuuttamista, Pokela kuvaa.

Myös rakkautta on löytynyt elämään.

– Tapasin nykyisen sulhoni reilut pari vuotta sitten, ja siitä lähtien olemme olleet tiivisti yhdessä, Pokela kertoo.

Lapsenlapsia on myös siunaantunut ja lisää on tulossa. Pokela elää hyvin vauhdikasta isovanhemman elämää.

Isoäiti tunnustautuu edelleen aikamoiseksi liikuntafriikiksi:

–  Olen ollut liikunnallinen äiti aina, kuten myös lapseni, joiden kanssa on touhuttu  ja urheiltu. Olen sellainen ikiliikkuja! Käyn edelleen säännöllisesti kuntosalilla, kaksi kertaa viikossa tehokkaassa jumpassa, uimassa ja kuulun myös avantokerhoon.

–  Kärrynpyörien tekeminen ja käsillä seisominen olisi kivaa nykyäänkin, hän virnistää. 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.