Suomalaiset olivat heti esillä, kun Anaheim ja Edmonton kohtasivat ensimmäisen kierroksen pudotupelisarjan neljännessä kohtaamisessa. Kasperi Kapanen vei vierasjoukkueen johtoon pudotuspelien neljännellä maalillaan vain 38 sekunnin pelin jälkeen.
Oilers ehti ensimmäiselle erätauolle jo kahden maalin johdossa, mutta Ducksin kiri käynnistyi toisessa erässä ja sen huipensi 2–2-tasoituksellaan Mikael Granlund. Anaheim-hyökkääjä on tehnyt neljässä ottelussa tehot 2+4, joiden turvin hän johtaa suomalaisten sisäistä pistepörssiä pudotuspeleissä.
Molemmat osuivat päätöserässä vielä kerran ja ratkaisu haettiin jatkoeristä, joista ensimmäisessä Ryan Poehlingin maali ylitti maaliviivan vain hädin tuskin.
Pitkä videotarkastus kuitenkin vahvisti osuman ja Ducks siirtyi sarjassa 3–1-johtoon. Viides ottelu on ohjelmassa Suomen aikaa keskiviikkoaamuna viideltä.
Kaikki eivät ole olleet vakuuttuneita ratkaisusta. Sekä Oilersia että Ducksia peliurallaan edustanut Ryan Whitney kutsui sosiaalisessa mediassa maalin hyväksymistä "huonoimmaksi tuomioksi, jonka hän on koskaan nähnyt". Whitney ei voinut ymmärtää, miten tuomarit saattoivat hyväksyä maalin, vaikka kiekkoa ei voida kirjaimellisesti nähdä ylittämässä maaliviivaa maalivahdin luistimen alla.
– En näe kiekon menevän maaliin. En näe maaliviivaa, en näe lainkaan tilaa maaliviivan ja kiekon välissä, Edmontonin päävalmentaja Kris Knoblauch harmitteli lehdistötilaisuudessa.
Kamerat poimivat katsomosta Ducks-legenda Teemu Selänteen, joka puolestaan vaikutti vakuuttuneen nopeasti maalin hyväksymisestä.
