Markkinoiden heilahtelut eivät luksusasuntojen kauppaa vavisuta, sanoo kiinteistövälittäjä Manna Satuli MTV Uutisten haastattelussa. Välittäjän mukaan myös Suomen hakemus Natoon on tuonut uusia asiakkaita.
Suomen hypoteekkiyhdistyksen tuoreen arvion mukaan asuntojen hinnat laskevat ensi vuonna koko maassa poikkeuksellisen rajusti.
Hypon ennusteen mukaan hinnat laskevat eniten pienissä ja myös erityisen suurissa asunnoissa.
Lue tausta: Ekonomisti kertoo, mistä Hypon ennustama asuntojen hintojen lasku johtuu
Luksus alkaa 1,5 miljoonasta
Manna Satulin maailmassa luksus alkaa puolestatoista miljoonasta eurosta.
– Nämä eivät ole kaiken kansan asuntoja. Kysyntä ei ole huonontunut. Tälläkin hetkellä minulla on kaksi tarjousta, joista käydään neuvotteluja. Toinen kohde maksaa noin kolme miljoonaa euroa, toinen vajaat kaksi miljoonaa, kiinteistövälittäjä kiteyttää.
Satulin mukaan on jopa epätavallista, että kaksi luksuskohdetta on tällä tavoin yhtä aikaa työn alla.
– Normaalisti niitä on ehkä yksi, tai ei ollenkaan.
Kiinteistövälittäjä paljastaa, että luksuasuntojen ostaja tulee yhtä useammin ulkomailta. Satulin arvion mukaan jo 20–30 prosenttia ostajista tulee ulkomailta.
– Nato-hakemus lisäsi kansainvälisiä ostajia valtavasti. On sellaisia ihmisiä, jotka haluavat vain pois Lontoosta ja muuttavat sitten tänne, ilman mitään yhteyksiä Suomeen.
Pitkä niiaus
Hypon arvion mukaan asuntojen hintoja kurittavat muun muassa yhtä aikaa nousevat kustannukset, korkea inflaatio sekä asuntojen runsas tarjonta vilkkaan rakentamisen vuoksi. Hypon arvion mukaan asuntomarkkinoille voi syntyä positiivisempaa virettä jo vuonna 2024.
