Yhden illan jutut jakavat ihmisten mielipiteet. Toiset nauttivat niistä toden teolla ja kertovat uskaltavansa vapautua enemmän, toiset eivät saa niistä mitään irti tunnepuolen puuttuessa. Kysyimme Helmen lukijoilta viikkokyselyssä, mitä mieltä he ovat yhden illan jutuista. Lue yllättävät tulokset!
Helmen kyselyyn vastanneista suurin osa, 38 prosenttia, oli sitä mieltä, että silloin tällöin harrastettuina yhden yön suhteet ovat hauskoja ja harmittomia kokemuksia. Yllättävää oli, että lähes sama määrä vastanneista, 32 prosenttia, paljasti, ettei ole harrastanut irtosuhteita kertaakaan.
"Mieluummin harrastaisin seksiä kumppanin kanssa. Minulla ei kuitenkaan sellaista ole, joten harrastan jonkin verran yhden yön suhteita. Ne toimivat hyvänä mielenlämmikkeenä sinkkuna ollessa." Miamk
"Joskus oikean ihmisen kanssa yhdenillanjuttukin voi toimia. Tosin jos kaikki sujuu hyvin, voi helposti harhautua ajattelemaan yhteistä tulevaisuutta. Jos hienon tyypin löytää, niin ei sitä halua päästää pois vaikkakin juttu olisi alkanut yhden illan sekoilulla. Väärän ihmisen kanssa yhden illan jutut ovat aivan karseita! En halua muuttua ihmiseksi joka voi harrastaa seksiä tuntematta mitään." Jeee

"Kun molemmat osapuolet tietävät missä mennään ja osaavat ottaa rennosti niin mikä ettei. Itselläni on yhdenillanjutuista pelkästään hauskoja kokemuksia! Usein satunnaisen kumppanin kanssa osaa vapautua aivan eri tavalla kuin vakituisen kanssa. Harvoin ne kuitenkaan mitään orgasmien ilotulitusta ovat. Siihen tarvitaan useimmiten pidempi suhde ja toisen kropan parempaa tuntemusta. " Peiccot
Vain 11 prosenttia kertoo harrastavansa yhden illan seksiä aktiivisesti ja nauttivansa siitä useimmilla kerroilla.
Toiset sanovat jyrkästi ei
Sen lisäksi, että suuri osa vastanneista ei ole ikinä harrastanut yhden illan juttuja, osalle vastanneista ne eivät yksinkertaisesti sovi. 20 prosenttia vastanneista kertoi, ettei saa niistä mitään irti.
