Suomen halutuimpien poikamiesten piikkipaikalle palasi Leijonien sympaattinen ja komea kapteeni.
Torstain Ilta-Sanomat kertoi Suomen naisten kannalta iloisen uutisen; Mikko Koivun ja Emilia Leppilammen kesäromanssi on päättynyt.
Uutinen saa monen naisen myhäilemään tyytyväisyyttään, sillä nyt Koivun kainalossa on taas paikka vapaana. Mikko Koivu nousi rakettimaisesti Suomen halutuimmaksi seurustelukumppaniksi sen jälkeen, kun Leijonat voitti kultaa Bratislavan MM-kisoissa toukokuussa.
Karismaattinen, hyväkäytöksinen ja komea jääkiekkoilija sulatti naisten sydämet ja varsinainen Koivu-buumi pääsi valloilleen kesän alussa. Mediassa hehkutettiin 28-vuotiaan Koivun ulkonäköä ja välillä muistettiin mainita myös jääkiekkoilijan palkkapussin paksuuskin.
Suurista tuloista huolimatta Koivua kuvaillaan vaatimattomaksi mieheksi, joka ei rahoillaan pröystäile. Seuraavien seitsemän vuoden aikana Koivun tilille kilahtaa 50 miljoonaa dollaria, joten pikkurahoista ei jääkiekkoilijalla tule olemaan pulaa.
Lähipiirin mukaan Koivu elää kuitenkin ansiotulojaan vaatimattomammin. Rahat tuovat kuitenkin mahdollisuuden ylellisyyteen ja Koivu onkin hemmotellut itseään upealla Audi S5 Coupé -autolla, jonka hintalappu on yli 100 000 euroa.
Jos palkkapussi siirretään sivuun ja puhutaan Mikko Koivusta ihmisenä, ei miehestä kuule pahaa sanaa sanottavan. Vaatimatonta Koivua kuvaillaan vekkuliksi velikullaksi, jalat maassa -olevaksi tyypiksi, joka ottaa ammattinsa ja sen tuoman vastuun vakavasti.
Minnesota Wild -joukkueen kapteenina Koivu on paljon esillä paikallisissa medioissa ja suomalainen kiekkosankari on hoitanut tehtävänsä kunniakkaasti. Jotain miehen luonteesta kertonee myös sekin, että hän kantaa rinnassaan kapteenin merkkiä niin Suomen maajoukkueessa kuin NHL-seurassaan.
Naisen sydämet saa läpättämään myös tiedot miehen perhekeskeisyydestä ja siitä, että hän tunnustautuu romantikoksi. Radiokanava NRJ:n haastattelussa Koivu kertoi naisihanteekseen naisen, joka pitää hänestä huolta. Tämän toiveen moni suomalaisnainen toteuttaisi enemmän kuin mielellään.
(MTV3)