Mikä selittää déjà vu -ilmiön? Psykologi kertoo

All Over Press

Déjà vun synnystä Häkkinen nostaa esille kaksi mielestään uskottavaa teoriaa.

– Kaikkihan lähtee liikkeelle siitä, että kun olemme jossakin tilanteessa, niin koko ajan tarkkailemme ympäristöä ja vertailemme näkymää niihin muistijälkiin, joita meillä on aivoissa. Jos sieltä löytyy tuttuja asioita, niin aivot viestittävät sen meille automaattisesti tietoisuuteen ikään kuin tuttuuden tunteella. Eräänlainen aivojen Google siis jatkuvasti hakee tietoa, ja kun tulee hitti, koemme tilanteen tuttuna.

– Joskus esimerkiksi väsymyksen vuoksi edellä mainitut asiat menevätkin epäsynkroniaan: tuttuuden tai ”Google-hitin” kokemus aktivoituu ihan itsestään ilman, että on tehty hakuja tai löytynyt mitään. Silloin syntyy tunne, että hetkinen, nyt en tiedä, mitä tuttua tässä on, mutta jotain on. On tapahtunut kahden yleensä yhtä aikaa yhdessä esiintyvän ilmiön epäsynkronia tai erottuminen, Häkkinen selittää.

Teoria epäsynkroniasta selittäisi myös déjà vu -ilmiön vastakohdan, jamais vun. Silloin tuttu tilanne tuntuukin vieraalta.

– Jos vaikka istuu kotona, niin yhtäkkiä tuleekin sellainen voimakas tunne, että en ole ikinä ollutkaan tässä huoneessa ja tämä tilanne on ihan vieras.

– Tällöin tilanteen tuttuudesta tietoa hakeneet aivoprosessit ovat ensin todenneet, että okei, olen ollut tosi monta kertaa tässä huoneessa. Mutta kun niiden olisi pitänyt aktivoida se tuttuuden kokemus, jostain syystä yhteys onkin mennyt poikki. Kahden yleensä yhdessä esiintyvän asian synkronia on katkennut eikä tuttuuden kokemusta tule, vaan tilanne tuntuu vieraalta.

Déjà vun synnystä on olemassa myös toinen teoria, joka voi Häkkisen mielestä olla ihan yhtä uskottava eikä välttämättä ensimmäistä poissulkeva.

– Missä tahansa tilanteessa voi olla jokin pieni palanen – vaikka geometrinen kuvio tai valon ja varjon raja –, joka on hirveän tuttu. Se pieni osa sitä näkymää aktivoi aivoissa tunteen tuttuudesta. Mutta koska palanen on vain pieni osa näkymästä, niin sitä ei oikein pysty lokalisoimaan, vaan se ikään kuin ”leviää” siihen koko tilanteeseen niin, että jälleen kerran tulee kummallinen tuttuuden tunne.

– Voi olla, että eri tilanteissa kummatkin teoriat vaikuttavat. Periaatteessahan molemmissa on kyse siitä, että aivojen tietojenkäsittelyprosessiin tulee erilaisia häikkiä, Häkkinen sanoo.