Mainos

Mikä meitä odottaa kuoleman jälkeen? Miia kysyi kuoleman kokeneilta suomalaisilta, mitä he näkivät tuonpuoleisessa – tällaisia vastaukset olivat

Miia Kontro kirjoitti kirjan suomalaisista kuolemanrajakokemuksista.

Luennon jälkeen Miia Kontro keskusteli ystävänsä kanssa. Hiljattain hän oli lukenut kirjan kuolemanrajakokemuksista. Yllättäen ystävä otti puheeksi oman kokemuksensa: hän oli käynyt kuoleman tuolla puolen.

– Olin ihan ihmeissäni, koska en ollut koskaan tavannut ihmistä, joka olisi kokenut kuolemarajakokemuksen. Ystäväni sanoi, että minun kannattaisi tehdä siitä gradu.

Miia epäröi. Voisiko teologiassa tehdä pro gradu -tutkimuksen siitä, mikä ihmistä odottaa kuoleman jälkeen?

Miian yllätykseksi myös hänen professorinsa innostui aiheesta.

Tutkimus sujui hyvin ja Miia sai siitä arvosanan laudatur. Tutkimuksesta syntyi Miian teos Portilla – Suomalaisia kuolemanrajakokemuksia.

Siinä 22 suomalaista kertoo tietokirjailija ja väitöskirjatutkija Kontrolle, mitä kuoleminen opetti heille.

"Kiipesin mäelle ja olin siirtymässä toiselle puolelle. Ajattelin, että jos menen tuon yli, josta valo tulee, niin olen autuuden tilassa eikä minulla ole mitään vaivoja tai kärsimystä.

Yhtäkkiä kuulin ratkaisevat äänet: voimakas auktoriteetti, jykevä ääni sanoi, että sinun aikasi ei ole vielä tullut. Suurin piirtein näin – ja suomeksi! Ajattelin kuitenkin, että olisi hyvä mennä eteenpäin, mutta ääni jatkoi, että sinun pitää vielä elää, sinulla on tehtäviä, teet kaksi lasta, joten sinun pitää palata. Selkeästi kerrottiin, että kaksi lasta! Siihen se tilanne loppui. En enää nähnyt tai kuullut mitään."

– Ote Neuvostoliitossa opiskelleen Antin, 57, tarinasta Portilla-teoksessa

"Tämä on aihe, josta ei ole puhuttu"

Tutkimuksen vaikein osuus oli löytää ihmisiä, jotka olisivat kokeneet kuoleman. Aluksi Miia etsi heitä rajatietopiirien sivuilta ja Facebookista, mutta tulokset olivat laihoja. Yllättäen eniten tarinoita löytyi kirkon lehdessä olleen ilmoituksen avulla. Miia soitti myös läpi ystäviään ja sukulaisiaan.

– Kysyin, tiedättekö te ketään, jolla on ollut sydänkohtaus tai aivoinfarkti? Voisitteko soittaa heidät läpi, jos jollain olisi ollut kuolemanrajakokemus, hän muistelee.

Tällä tavalla löytyi seitsemän haastateltavaa. Se oli yllättävän paljon.

– Alussa mietin, mistä löydän ihmiset tähän tutkimukseen. Sitten katson aamulla sähköpostia ja se on täynnä, Miia kuvailee.

– Tämä on aihe, josta ei ole puhuttu, eivätkä ihmiset vieläkään halua omalla nimellään ja naamallaan tulla kertomaan, että heillä on tällainen kokemus ollut. Suomessa tähän suhtaudutaan hyvin eri tavalla kuin vaikkapa Amerikassa. Siellä ihmiset kertovat hyvin vapaasti, jos tällainen kokemus on ollut.

Kuoleman jälkeen odottaa valo ja autuus?

Miltä tuonpuoleisessa sitten näyttää? Miian mukaan ainakin valolta. Se oli yleisin hänelle kuvailtu piirre.

– Sitten tulevat tietysti tunnetason kokemukset, eli ilo, rauha, rakkaus, tasapaino ja harmonia. Kokemuksissa, jotka jatkuvat pidemmälle, saatetaan nähdä jonkinlainen henkiolento, valo-olento tai edesmenneitä ihmisiä. Moni kuvaili luontoa, niittyä, kukkia, tällaisia asioita. Suomalaiselle luonto on tärkeä asia, ja luonto on myös tavallaan suomalaisen taivas.

Moni saa kokea myös valtavan, universaalin rakkauden tunteen.

– Silloin ymmärtää, että rakkaus ei olekaan kahden ihmisen välinen asia, vaan se on jotakin, joka koskettaa ihan kaikkia ihmisiä. On saattanut olla näistä asioista keskusteluja myös jonkun henkiolennon kanssa, josta on avautunut ymmärrys siitä, miten asiat todellisuudessa ovat.

Kuolemanrajakokemus voi olla myös ahdistusta

Kaikille kuolema ei ollut autuutta. Se saattoi olla myös ahdistusta tai tunnetta siitä, etteivät kuolemanjälkeiset puitteet olekaan ”taivaalliset”.

– Näkee esimerkiksi soramontun, tai kitukasvuista kasvustoa, Miia kuvailee.

Miian kirjassa tarinoita on 22. Otanta on hyvin pieni, eikä siitä voi vetää laajoja johtopäätöksiä. Valtaosa Miian haastattelemista kuitenkin koki kuoleman taivaanomaisena onnen ja autuuden tilana, jossa vieraileminen toi toivoa ja iloa.

"Kokemus oli leijumista. Ajantaju loppui, eikä aikaa enää ollut olemassa. En ajatellut, että olen 16, nyt kuolen ja haluaisin elää – ei mitään sellaista. Oli itsestään selvää, että olin menossa johonkin eikä minua haitannut yhtään se, että jäisin siihen olotilaan. Se oli niin ihanaa."

– Ote Katjan, 58, teini-iässä kokemasta kuolemanrajatarinasta Portilla-teoksessa

Miian mukaan Amerikassa on tutkittu myös niin sanottuja helvettikokemuksia, joissa kuoleman kokeneet kuvaavat nähneensä tuonpuoleisessa tulimeren tai hirveää fyysistä kidutusta.

– Suhtautuisin hyvin skeptisesti tällaisiin: mitä on ajettu takaa, jos halutaan kertoa, että rajan toisella puolella onkin helvetti? Eli onko yritetty tuoda esiin esimerkiksi kristinuskon sanomaa? Näitä kokemuksia voidaan hyväksikäyttää esimerkiksi niin, että yritetään saada ihmisiä kirkon piiriin.

Miksi kaikki eivät saa kuolemanrajakokemusta?

Ihmisiä kuolee ja virkoaa päivittäin tuhansia ja taas tuhansia. Miksi kaikki eivät saa kuolemanrajakokemusta? Miian kokemuksen mukaan "rajan taa" pääseminen vaikuttaisi olevan sattumaa.

– Usein ihminen on jälkikäteen osannut loogisesti yhdistää kokemuksen omaan elämäntarinansa. Ihminen esimerkiksi ajattelee, että hän on elämänsä aikana kokenut niin paljon vaikkapa läheistensä kuolemaa, että sen takia hänelle on annettu lapsuudessa tai nuoruudessa tämä kokemus. Jotta hän kestää elämän aikana kaiken tämän.

Miialle kiinnostavinta eivät olleet tarinat tai se, miltä tuonpuoleisessa näyttää. Eniten kiinnostivat kuolemien ja henkiin palaamisen vaikutukset elämään: rakkauteen, suvaitsevaisuuteen ja hengellisyyteen. Kokemus usein muuttaa ihmistä ja varsinkin suhtautumista hengellisyyteen.

– Jos on ennen ajatellut, että meillä on vain tämä fyysinen ja materialistinen ulottuvuus, yhtäkkiä siihen tuleekin aivan toinen näkökulma: meillä on jotakin muutakin kuin tämä. Elämä ei ole enää kiinni vain ruumiissa, vaan meillä on jotakin ikuista, joka pysyy. Tämä on se merkittävä asia kokemuksissa, Miia kuvaa.

"Se oli niin kaunista! Liu’uin ylöspäin ja käytävän päässä näkyi kaukana valoa. Valtava valo, jota kohti mentiin. Ihailin sitä ja kaikkea, mitä siinä ympärillä oli. Miten voi olla niin kaunista!

Kun menin kohdasta, jossa oli valtava valo, en nähnyt mitään. Tuli vain ihana tunne, jollaista ei ollut koskaan ollut. Samassa kuulin lempeän äänen, joka sanoi: 'Ei sinun aikasi vielä ollut, sinulla on tehtävää maan päällä ja sinun on mentävä takaisin.'"

– Ote Hiljan, 83, tarinasta Portilla-teoksessa

– Minua puhuttelee myös se, että ihminen on itsekin ihmeissään ja miettii, miksi elämässä on asioita, joita ei pysty järjellä selittämään.

"Tutkimuksen jälkeen suhtautuminen elämään muuttui"

Monilta kuoleman jo kokeneilta kuolemanpelko vähenee. Miialla itsellään sitä ei ole koskaan ollutkaan.

– Mutta tutkimuksen jälkeen suhtautuminen elämään muuttui.

Haastateltaviltaan Miia kysyi sekä elämän tarkoitusta että elämänohjeita. Melkein kaikki totesivat, että elämä on elämistä varten – siis nauttimista ja iloa varten.

– Meidän ei tarvitse murehtia siitä, millaisia olemme tai mitä teemme. Me olemme ihmisenä ihmisen roolissa, ja se riittää. Me olemme tulleet tänne kokemaan, millaista on olla ihminen, iloineen ja suruineen, ylä- ja alamäkineen, Miia kuvaa.

Moni ottaakin "kuolemansa jälkeen" elämän rennommin ja leppoisammin. Vaikeassa tilanteessa eläneen elämänkatsomus kirkastuu ja taakka kevenee; itsemurhaa yrittäneen ja siinä epäonnistuneen elämä voi näyttäytyä aivan uudella tavalla.

– Sitä ottaa kaiken irti. Ajattelen, että silloin kun puhutaan kuolemasta, niin oikeasti puhutaankin elämästä. Ne liittyvät niin läheisesti toisiinsa. Vaikka olen kuolemantutkija, niin todellisuudessa tutkin oikeastaan elämää ennen kuolemaa, hän sanoo.

– Mielestäni näiden kertomusten sanoma on lohdutus. Se, että iloitkaa elämästä.

Hän uskoo, että nykymaailman levottomuuden, riitelyn ja kiusaamisen keskellä voi olla hyvä pysähtyä pohtimaan myös sitä, mitä tämän kaiken jälkeen on.

– Ihmisellä on kuitenkin jossakin siellä takaraivossa jonkinlainen ikuisuuden kaipuu.

Miia itse odottaa kuolemista "mielenkiinnolla", vaikka kiire hänellä ei olekaan.

– Täysillä eletään loppuun asti! Uskon, että kuoleman jälkeen tapahtuu vain hyvää. Minä uskon pelkästään hyvään. Mielenkiinnolla odotan, mitä se valo ja rakkaus sitten onkaan.

Osittainen lähde: Miia Kontro: Portilla, suomalaisia kuolemanrajakokemuksia (Atena)

Juttua korjattu 1.3.2018 klo 7.20: Kyseessä oli pro gradu -tutkimus, ei väitöskirjatutkimus, kuten jutussa aiemmin luki.

***

3:03

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.