Yhdysvaltalaismies on päässyt otsikoihin vaadittuaan oikeudelta lupaa taistella ex-vaimonsa tai tämän asianajajan kanssa samuraimiekoin.
Brittilehti The Guardianin mukaan Kansasissa asuva David Ostrom, 40, sanoi Iowan piirioikeudessa tammikuun alussa, että hänen ex-vaimonsa Bridgette Ostrom, 38, on asianajajansa Matthew Hudsonin kanssa "tuhonnut hänet oikeudellisesti". Entinen aviopari on vääntänyt oikeudessa kättä parin lasten huoltajuudesta ja tapaamisoikeudesta sekä kiinteistöitä koskevista veroista.
David Ostrom pyysi tuomarilta lupaa ratkaista osapuolten väliset erimielisyydet miekkailemalla. Miehen mukaan vastaavaa menetelmää ei olla virallisesti kielletty tai rajoitettu Yhdysvalloissa. Herra Ostrom pyysi tuomarilta 12 viikkoa aikaa, jotta hän ehtisi hankkia taisteluun povaamansa japanilaiset samuraimiekat.
Miehen mukaan absurdi ehdotus on vastaus hänen ex-vaimonsa asianajajan absurdiudelle.
Ex-vaimon asianajajakin kelpaa taisteluun
David Ostrom lisäsi, että ex-vaimon ei tarvitse ryhtyä sapelien kalisteluun hänen kanssaan vaan asianajaja Hudson voisi taistella hänen puolestaan. Hudson on pyytänyt tuomaria hylkäämän Ostromin potentiaalisesti henkeä uhkaavan pyynnön ja vaatinut miehelle psykologista arviointia.
