Mielenosoittajat: Lex-Nokia on täynnä mokia

Kolmisensataa mielenosoittajaa kokoontui tänään iltapäivällä eduskuntatalon eteen Helsinkiin vastustamaan niin sanottua Lex Nokiaa. Mielenosoittajien pääviesti oli iskulauseen omainen: Lex Nokia, täynnä mokia. Myös perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaa Kimmo Sasia (kok) yritettiin buuata hiljaiseksi huutamalla "Suomen Stasi - syypää Sasi".

Mielenosoittajat vastustavat hallituksen aikomusta muuttaa sähköisen viestinnän tietosuojalakia siten, että yritykset voisivat tutkia työntekijöidensä sähköpostin tunnistetietoja. Tunnistetiedoista selviää muun muassa se, kenelle työntekijä on meilannut postia ja koska sekä mitä muotoa tai kuinka suuria liitetiedostot ovat. Varsinaista viestiä ei saisi avata.

- Tässä nakerretaan yksityisyyden suojaa kohta kohdalta, kohta sitten eletään valvontayhteiskunnassa. Kun yrityksille annetaan suurempi valta kuin poliisille, seuraava askel on se, että poliisin valtaoikeuksia pitää nostaa, mielenosoitukseen osallistunut opiskelija ja ex-nokialainen Matti Ohtonen totesi.

- Kuka yritysvakoilija käyttäisi omaa, yrityksessä olevaa sähköpostiaan arkaluonteisten asioiden myymiseen? Se on sinällään jo naurettava syy tälle koko laille, Ohtonen jatkoi.

Toinen mielenosoittaja, koti-isä ja tietotekniikka-asintuntija Jukka Huhta oli samaa mieltä.

- On turha kaventaa yksityisyyden suojaa, varsinkaan kun siihen ei ole kunnollisia perusteita, kuten tässä tapauksessa ei ole. Tämä laki ei estä yrityssalaisuuksien vuotamista.

Huhta muistuttaa, että tietokoneelta pystyy jo nyt tutkimaan yhtä ja toista.

- Mutta pääasia on se, että poliisi on se, joka hoitaa tutkinnan epäilytapauksissa, se ei kuulu yrityksien tai muiden yhteisötilaajien rooliin ollenkaan.

Kansanedustajat buuattiin hiljaisiksi

Yritykset haluavat selvittää uuden lain avulla yrityssalaisuuksien vuotamista. Mielenosoittajien tavoin tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio pitää lakia ongelmallisena. Aarnion kriittisen kommentin löydät

Perustuslakivaliokunnan mukaan lakiesitys ei loukkaa perusoikeuksia, joten se ei tarvitse pidennettyä lainsäätämisjärjestystä. Tämän(kin) vuoksi valiokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi sai mielenosoittajilta valtavan huudon niskaansa.

- Totuus on se, että nykyinen laki on äärimmäisen avoin ja antaa järjestelmän ylläpitäjälle ja työnantajalle äärimmäisen laajat valtuudet ja kontrolli on hyvin heikkoa. Nyt kymmenellä pykälällä täsmennetään, mitä työnantaja voi tehdä ja asetetaan tiukat rajoitukset sille. Kun työnantajan mahdollisuuksia toimia rajoitetaan niin en voi voi ymmärtää sitä kritiikkiä, joka tähän hallituksen esitykseen kohdistuu, Sasi totesi.

Sasi kehotti kaikkia vastustajia lukemaan lain perustelut ja lakitekstin kokonaan. Ne löytyvät täältä.

Myös muut hallituspuolueiden edustajat buuattiin hiljaiseksi. Kokoomuksen edustaja Leena Harkimo ei saanut selittää mielenosoittajille, että valiokuntakuulemisen yhteydessä myös palkansaajajärjestö SAK on ollut suopea lakimuutokselle. Keskustan kansanedustaja Janne Seurujärvi yritti hänkin kertoa työmarkkinajärjestöjen myönteisestä suhtautumisesta lakimuutokseen, mutta hänenkin puheensa peittyi huutoon - kovaäänisistä huolimatta.

Kiistelty lakimuutos on tulossa eduskunnan käsittelyyn tämän kuun lopussa. Sen odotetaan menevän läpi hallituspuolueiden äänin. Lakimuutos tulisi voimaan ensi vuoden alusta.

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta edellytti mietinnössään, että liikenne- ja viestintäministeriön pitäisi antaa sille vuoden 2010 loppuun mennessä selvitys lain toteutumisesta, mm. yhteisötilaajien toimista.

Lue myös:

    Uusimmat