Michael Schumacherin perhe rikkoo hiljaisuuden

Yli viisi vuotta Michael Schumacherin lasketteluonnettomuuden jälkeen F1-legendan perhe on rikkomassa hiljaisuuden. Schumacherin vaimo Corinna kertoo uudessa dokumenttielokuvassa aviomiehestään ja esittelee valokuvia, joita ei ole koskaan aiemmin nähty julkisuudessa, kertoo saksalainen Bild am Sonntag.

Michael Schumacher oli läpi uransa vaitonainen yksityiselämästään. Hän otti lapsiaan harvoin kisoihin, eikä esitellyt henkilökohtaisia valokuvia tai videoita.

Nyt salaisuuden verhoa kuitenkin raotetaan, kun Schumacher-niminen dokumenttielokuva on tulossa ulos 5. päivä joulukuuta tänä vuonna Saksan ja Sveitsin elokuvateattereissa. Corinna puhuu julkisuudessa ensimmäistä kertaa miehestään laajemmin ja kertoo, millaista on ollut elää hänen rinnallaan pitkän ja menestyksekkään F1-uran aikana.

Elokuvaan haastatellaan myös Formula 2 -sarjassa ajavaa Schumacherin Mick-poikaa, Gina-Maria-tytärtä ja Rolf-isää.

Elokuvassa ollaan käsittelemässä vain Schumacherin aktiiviuran tapahtumia, ei nykyistä elämää. Schumacher loukkaantui vakavasti lasketteluonnettomuudessa joulukuussa 2013, ja hänen perheensä on ollut vaitonainen legendan nykytilasta.

Elokuva julkaistaan tänä vuonna, Schumacherin 50. ikävuotena, 25 vuotta hänen ensimmäisen F1-maailmanmestaruutensa jälkeen. Saksalainen voitti urallaan ennätykselliset seitsemän maailmanmestaruutta.

Lue myös:

    Uusimmat