Loiseliö pesiytyi lontoolaismiehen elimistöön lomalla Afrikassa.
Lontoolainen 32-vuotias James Michael sai Afrikkaan suuntautuneella lomamatkallaan halkiomatotartunnan elokuussa 2017, kertoo muun muassa The Sun.
– En kuvitellut, että unelmien lomamatka menisi tuolla tavalla, hän kertoi.
– Kokemus oli outo ja epätodellinen.
Michael ystävineen oli matkustanut ensin Sambiaan ja sieltä Zimbabween. Sen jälkeen he viettivät viisi päivää Malawi-järven rannalla. He uivat ja soutivat kanootilla joka päivä. Noiden päivien jälkeen he palasivat kotiin.
LUE MYÖS: Äiti luuli Maxin, 7, pelleilevän – nykivän liikehdinnän syy olikin paljon vakavampi: "Hän vain tuijotti minua"
Lääkäriin jalkojen takia
Vuoden 2018 lokakuussa Michaelista tuntui, että jaloista oli alkanut lähteä tunto. Hän ajatteli sen johtuvan pyöräilyn aiheuttamasta väsymyksestä.
Kun normaalit asiat, kuten portaiden nouseminen, alkoivat tuntua raskailta, Michael meni lääkäriin. Hän sai antibiootteja.
Sairastui bilhartsiaan
Viikkoa myöhemmin Micahel tunsi olonsa vieläkin huonommaksi. Niinpä hän meni takaisin sairaalaan.
– Sanoin heille, että jotain on pahasti vialla.