Meriturvallisuusjohtaja: Silja Europan miehistö toimi ripeästi

Kun sää on huono, on saaristoväylä riskialttiimpi paikka laivalle kuin avomeri, kertoo Merenkulkulaitoksen meriturvallisuusjohtaja Paavo Wihuri.

- Saaristo tarvitsee erityishuomiota, siksi komentosillalla on aina kaksinkertainen miehitys. Nytkin komentosillalla oli försti ja perämies kun huomattiin, että oikeanpuolimmainen peräsin ei toimi.

Miehistö toimi Wihurin mielestä kiitettävästi.

- Miehistö on toiminut turvaohjeiden mukaan. He ovat muutamassa kymmenessä sekunnissa pystyneet pysäyttämään 200 -metrisen laivan kapealla väylällä. Mikäli miehistö ei olisi toiminut näin nopeasti, karilleajo olisi ollut todennäköinen.

Päällikkö teki päätöksen siitä, että laivaa ei ankkuroida, vaan ajetaan hiljalleen ympyrää. Wihurin mielestä päällikkö teki aivan oikean päätöksen.

- Tuolla paikalla vedenkorkeus vaihtelee 40-60 metrin välillä ja merenpohja on kalliota, Kun lisäksi otetaan huomioon, että Silja Europan tuulipinta on todella suuri, niin siinä ei mikään ankkuri pidä.

Tämäntyyppinen vika laivassa on eittäin harvinainen

Sukeltajat tutkivat eilen iltapäivällä Silja Europan teknistä vikaa Turun Airistolla. Tarkastuksen tulos oli se, että peräsinlapa ei liiku, kertoo Huomenta Suomessa vieraillut Merenkulkulaitoksen meriturvallisuusjohtaja Paavo Wihuri:

- Kuitenkin, kun un on oltu peräsinkonehuoneessa ja ruoria on käännetty siellä, niin akselin pää on kääntynyt. Toisin sanoen siellä on selvä mekaaninen katkos potkuriakselin yläpään, joka on peräsinkoneessa kiinni, ja alapään lavan välillä.

Wihurin mukaan tämäntyyppinen vika laivassa on äärimmäisen harvinainen.

- Minun 45 -vuotisen urani aikana tämä on ensimmäinen vastaava rikko, joka ei johdu karilleajosta tai törmäyksestä.

Vian syy on tässä vaiheessa vielä pelkkää spekulointia, sanoo Wihuri.

- Tässä on voinut käydä esimerkiksi niin, että peräsintä on kolhaistu joitakin vuosia sitten tai sitten kyseessä on jonkinlainen metallivika. Telakalla asia sitten tutkitaan.

Silja Europan ja Cinderellan ongelmat eivät liity toisiinsa

Tekninen vika häiritsi myös Viking Linen Cinderellan risteilyä. Risteilyalus kääntyi ennen Maarianhaminaa takaisin Tukholmaa kohti, koska valvontajärjestelmän tietokonevika häiritsi matkantekoa.

Wihurin mukaan laivojen ongelmat eivät liity toisiin. Pohjoismainen lauttaliikenne on todella turvallisella tasolla, sanoo Wihuri.

- Pidän näiden tapausten samanaikaisuutta tilastollisena sattumana. Tällä hetkellä ei ole mitään syytä olettaa, että kyseessä olisi laajempi ongelma.

Silja Europaa ei välttämättä korjata viikossa, Wihuri epäilee.

- Kyllä minä hieman oudoksuin tätä arviota yhdestä viikosta. Korjausaika saattaa venyä jopa kuukaudeksi.

Silja Europalle ollaan parhaillaan etsimässä korjaustelakkaa.

Peräsinvika johtaa perusteellisiin tarkastuksiin.

Katso Merenkulkulaitoksen meriturvallisuusjohtaja Paavo Wihurin haastattelu (Huomenta Suomi 24.11.2009)

Lue myös:

    Uusimmat