Mercedes-pomo Toto Wolff avautui Valtteri Bottaksen lähdöstä: "Olisi ansainnut paikan"
Valtteri Bottas siirtyy ensi kaudeksi Alfa Romeon riveihin. Päätös tietää sitä, että George Russell korvaa hänet Mercedeksellä. Saksalaistallin pomon Toto Wolffin mukaan ”päätös ei ollut helppo”.
Wolff myönsi aiemmin, että Mercedes tekee kuljettajavalintansa Bottaksen ja Russellin välillä. Saksalaistalli julkaisi jo aiemmin Lewis Hamiltonin jatkosopimuksen.
Tänään julki tullut Bottaksen Alfa Romeo -sopimus laittoi pisteen kuukausien ajan pyörineelle spekulaatiomyllylle.
– Tämä ei ole ollut helppo prosessi tai mitenkään yksinkertainen päätös, Mercedeksen tallipäällikkö Wolff sanoi Bottaksen lähdöstä.
– Valtteri on tehnyt fantastista työtä viimeisten viiden kauden aikana. Hän on vaikuttanut olennaisesti tallin menestykseen ja kasvuun.
– Hän olisi ehdottomasti ansainnut jatkaa tallissa. Olen iloinen siitä, että hän löysi kiehtovan haasteen ja että hän pystyy jatkamaan uraansa lajin huipulla, Wolff mietti.
Bottas on sijoittunut kahteen eri otteeseen toiseksi kuljettajien MM-sarjassa. Hän on voittanut neljästi tallimestaruuden Mercedeksen kanssa.
Uusimmat
-
09:19
Edmonton tasoitti otteluvoitot NHL:n tulisessa paikallistaistossa – tämä päätöserän alivoimamaali petasi ratkaisun
-
09:12
Suomalainen huippumaalivahti teki NHL-jatkosopimuksen – roima palkanalennus
-
09:12
Forbes: Ukraina suunnittelee tuhoavansa Putinille ja Venäjälle korvaamattoman sillan – esittää yhden vaihtoehdon, jolla lähes mahdoton urakka voisi onnistua
-
08:54
Britannia: Venäjää uhkaa pula miehittämättömistä lennokeista – MTV seuraa sotaa
-
08:48
Jari-Matti Latvala teki väkevän huomion MM-rallin rengasfarssista: "Täytyy ymmärtää tilanne"
-
08:31
Venäjällä kaksi syytä paisutella Azovstalin terästehtaalta antautuneiden ukrainalaissotilaiden määrää – väittää lukeman olevan lähes 2500
-
08:29
Idan pienen tyttären tasapaino-ongelmien syyksi paljastui pahanlaatuinen kasvain: "Koko maailma romahti siinä vaiheessa"
-
08:01
Näin seuraat vihreiden puoluekokousta – MTV Uutiset Live lähettää tärkeimmät hetket suorana
-
08:01
Prinsessa Dianan kuuluisalle tiaralle erityishuomiota – osa kuningattaren juhlavuotta
-
08:00
Sami Kapaselta erikoinen huomio jääkiekon MM-kisoissa – "Uskoisin, että pelaajat tykkäävät tästä"
-
07:56
Venäjän kaasutoimitukset Suomeen katkenneet – energiajätti vaati maksamaan kaasusta ruplissa
-
07:44
Alankomaiden pääministeri kuvailee älypuhelimen käyttöä helvetiksi – tarrautuminen vanhaan Nokian matkapuhelimeen johti kriisiin
-
07:37
Leijonapelaajien ottelun jälkeinen toiminta ihastutti – "Tätä suloisempaa on vaikea löytää"
-
07:31
Yt-neuvottelut ja satojen tuhansien eurojen menetys – venäläiskaasun katkeaminen sulkee leipomon Kangasalla kuukaudeksi: "Meillä on kaksi kriisiä sylissä"
-
07:30
Millaista on vetää NHL-huipputähden Miro Heiskasen vierellä? Tuore SM-kultamitalisti pääsi huimaan paikkaan
-
07:26
Koronarajoitusten päättyminen ei tuo kaikkien aikojen rakkauden kesää
-
07:15
Tutkimus paljastaa, tarvitseeko ihminen kestävyysurheilua laihtuakseen
-
07:05
Riina Mäkisen seurassa ollut mies paljastaa MTV:lle katoamisyön tapahtumat kokonaisuudessaan: "Minä annoin hänen mennä"
-
06:55
Leijonat-kapteeni Valtteri Filppula sai yleisön pauloihinsa – harvinainen suoritus valloitti: "Ei tule hirveästi harjoiteltua noita"
-
06:39
Antti Raanta ja Sebastian Aho loistivat jälleen – suomalaistähden temppu sytytti jäähyaitiossa
-
Lataa lisää
