Menestystallin jatko vaarassa – ajaako Teemu Suninen ensi vuonna rallin MM-sarjaa? "Minun puolellani on ollut merkkejä siitä"

MM-rallin menestystalleihin lukeutuneen M-Sport Fordin jatko on talousvaikeuksien myötä vaakalaudalla. Tallin suomalaiskuski Teemu Suninen on kuitenkin optimistinen siitä, että asiat järjestyvät.

Toistaiseksi M-Sportilla on ensi kaudesta kuljettajasopimus vain Sunisen kanssa. WRC-tallien on varmistettava osallistumisensa kaudelle 2019 Kansainväliselle autourheiluliitto FIA:lle perjantaihin mennessä, mutta M-Sport on anonut FIA:lta lisäaikaa kisapaikan varmistamiseen. 

M-Sportin tallipäällikkö Malcolm Wilson kertoi Autosportille, ettei tallilla ole tällä hetkellä tarvittavia resursseja kilpailemiseen, eikä hän usko tilanteen muuttuvan perjantaihin mennessä.

Teemu Suninen ei ole sanojensa mukaan saanut asiasta "oikein minkäänlaista syvempää informaatiota". 

Millaisia ajatuksia sinulla on herännyt siitä, mitä olet lukenut tai kuullut?

– Ei tietysti kovin hyviä ajatuksia, mutta teen sen, mitä minä pystyn tekemään. Pidän huolen siitä, että teen itse voitavani, ja valmistaudun kauteen muutenkin, Suninen kertoo MTV Urheilulle.

Oliko sinulla ennen uutisen tulemista tietoa, että tilanne olisi tällainen?

– Vähäsen joo, mutta eipä siinä mitään ihmeellistä.

Suninen kertoo, ettei hänellä ole vielä ollut pelkoja siitä, ettei talli ajaisikaan ensi kaudella, eikä suomalainen ole miettinyt mahdollista varasuunnitelmaa. Suninen oli vastikään testaamassa tallin uutta Ford Fiesta WRC -autoa Ranskassa ensi kauden avaavaa Monte Carlo -rallia silmällä pitäen.

– Olimme kaksi viikkoa reissussa ja ajoimme muun muassa kahden päivän testin Montea varten. Siinä mielessä ainakin minun puolellani on ollut merkkejä siitä, että kausi tulee, ja siihen valmistaudutaan samaan normaaliin tapaan, Suninen kommentoi luottavaisena.

24-vuotias suomalaiskuski jatkaa optimistisin sanoin.

– Hyvä fiilis jäi autosta, mutta tietysti ajoin nyt ensimmäistä kertaa WRC-autolla Montessa. Se on varmaan sama, mikä WRC siinä on alla, se tuntuu aina hyvältä. Sen näkee Montessa sitten, missä mennään Montessa muihin verrattuna. Nykypäivänä rupeaa aika tiukkaa olemaan autojen kesken. Kisassa oikeastaan näkee vasta, mikä on oikea leveli.

Sinulla on siis uskoa siihen, että tulet Montessa ajamaan ja homma jatkuu siitä eteenpäin?

– Kyllä joo, mutta tietysti tilanteet voivat äkkiäkin muuttua, Suninen sanoo.

Suninen aloitti viime kauden Montessa M-Sportin Ford Fiesta R5 -WRC2-autolla. M-Sportin WRC-autolla hän kaasutteli 11 kisassa ja ajoi kertaalleen palkintokorokkeelle oltuaan Portugalin MM-ralissa kolmas. Suninen sai kasaan kaikkiaan 54 pistettä ja oli MM-sarjassa 12:s.

Vuoden 2017 valmistajien maailmanmestari M-Sport sijoittui kuluneella kaudella valmistajien mittelössä kolmanneksi. Tallin riveissä ajanut Sébastien Ogier voitti puolestaan jälleen kuljettajien maailmanmestaruuden.

Tallipäällikkö Wilson on myöntänyt, että Ogierin palkkaaminen näkyi tallin pankkitilillä. Ogier ajaa jatkossa takavuosien tallissaan Citroenilla.

Lue myös:

    Uusimmat