Melanie ei kykene kävelemään – harrastaa silti vaelluksia sokean ystävänsä kanssa: "Hän on jalat, minä silmät"

Sokea mies teki historiaa – juoksi maratonin opaskoirien avulla 0:33
Thomas Panek teki tehnyt historiaa New Yorkin puolimaratonilla: Thomas on ensimmäinen näkövammainen, joka juoksi maratonin ilman ihmisopasta

Melanie ja Trevor löysivät toisistaan seuraa luontoon. Trevor on sokea ja Melanie puolestaan ei kykene kävelemään, mutta kahdestaan kaksikko harrastaa vaeltamista onnistuneesti!

Melanie Knecht ei voi kävellä. Hänellä oli syntyessään selkärankahalkio, jonka vuoksi hän on käyttänyt pyörätuolia koko elämänsä.

Trevor Hahn puolestaan on sokea. Mies menetti näkönsä viisi vuotta sitten glaukooman vuoksi. Nyt kaksikko on löytänyt toisistaan seuraa – lenkkeilyseuraa.

Trevor kantaa Melanieta selässään

Parivaljakko käy vaelluksilla, joiden aikana Trevor kantaa Melanieta selässään olevilla valjailla. Melanie kuvailee matkalla kaiken näkemänsä ja myös neuvoo Trevoria. Kaksikko on vieraillut Coloradossa vuorilla ja patikointipoluilla, kertoo Good Morning America.

– Hän on jalat, minä silmät! Yhdessä olemme unelmien tiimi, Melanie kuvailee.

Aiemmin luonnossa viihtynyt Trevor yritti sokeuduttuaan jatkaa kiipeilyä ja vaeltamista yksin, mutta sen tuntui miehen sanojen mukaan tarkoituksettomalta.

– Minut tekee niin onnelliseksi auttaa jotakuta kokemaan se, mitä itse olen saanut kokea koko elämäni. Kun pääsee vuoren huipulle, mihin auto ei pääse, kokee saavuttaneensa jotain. Paras osuus on "nähdä" Melanien hymyilevän. Se antaa minulle merkityksen tunteen, Trevor sanoo.

Selaa kuvia nuolilla. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

"Yritän varoittaa Trevoria esteistä tiellä hyvissä ajoin"

Melaniesta puolestaan on ihanaa jättää pyörätuoli pois.

– On uskomaton tunne jättää se kirjaimellisesti mailien päähän polulla, nainen kuvaa.

– Yritän varoittaa Trevoria esteistä tiellä hyvissä ajoin, mutta kerron myös, jos hän on kompastumassa kiveen tai juureen juuri nyt. Minun pitää keskeyttää itse itseni antaakseni ohjeita.

Kaksikko ylläpitää Instagram-tiliä seikkailuistaan. He aikovat jatkaa kiipeilyharrastustaan tulevaisuudessakin.

– Tämä vaatii paljon tiimityötä. Jos minä putoan, hän putoaa, Trevor heittää.

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Lue myös:

    Uusimmat