Meidät häät: Karaokegrillibileet

Susanna ja Pedro halusivat rennon hääjuhlan, jossa laulu raikaisi ja meno olisi leppoisaa. Susannan suuri toive oli saada häihin hyvin erityinen vieras, hänen suuri idolinsa Tauski.

Susanna ja Pedro eli Pete olivat olleet ennen häitään yhdessä jo kahdeksan vuotta. Parille oli siunaantunut jo lapsiakin, poika Luka ja tytär Sara.

Pari tapasi, kun Susanna pyysi baari-iltana portsarina toiminutta Peteä leikkimään poikaystäväänsä, jotta pääsisi eroon ahdistelijasta. Susanna kertoi rakastuneensa siihen, että Pete oli suosittu mies markkinoilla. Pete myös leikki vaikeasti tavoiteltavaa, mikä innosti Susannaa entisestään.

Pete oli rakastunut morsiamensa iloisuuteen sekä siihen, että hän sanoo asiat suoraan. Susanna mukaan kummassakin on samaa äkkipikaisuutta ja suoruutta, ja siksi he sopivatkin yhteen. Myös kaasot Inka ja Mirja kuvailivat paria tuuliviireiksi, jotka olivat erittäin räiskyviä.

Susannalle ja Petelle oli vuosien aikana tullut muutama erokin. Kaasojen mukaan pari ei voinut olla erossa, muttei yhdessäkään: heissä oli "sitä jotain".

Pete ja Susanna eivät uskoneet, että avioituminen muuttaisi mitään. Pete ilmoitti, että naimisiinmeno toisi varmuutta; nauraen Susanna myönsi heittäneensä Peten pihalle, joten kenties miehen asema nyt varmistuisi.

Tauski, tai...

Pari myönsi rakastavansa karaokea, ja se olikin häiden teema. Susanna halusi myös hämäävän häätanssin: ensin soitettaisiin valssia, joka vaihtuisikin popbiisiksi.

Häistä haluttiin rennot ja vapaat. Morsiamella oli vain yksi hääohjelmatoive: Tauski olisi saatava laulamaan hänelle. Kaaso Inkan mukaan Susanna oli jo kieltäytynyt menemästä naimisiin, jos Sinä vain -hitin tehtailijaa ei näkyisi juhlissa. Peten mukaan Tauskia soitettiin kotonakin koko ajan.

Susannan mukaan hääriitoja ei ole syntynyt, koska pari itse ei ole tehnyt paljonkaan: kaasot olivat tehneet "kaiken". Häät eivät morsiamen mukaan olisi valmistuneet ilman kaasojen apua, sillä hääkutsujakin oli tehty aamukolmeen asti.

Ankaraa yllätystreeniä

Hääyllätyksen valmistelu alkoi, kun Pete vietiin helsinkiläiseen ravintolaan. Mies luuli joutuvansa polttariporukan vietäväksi, mutta paikalla odottelikin Sinä vain -kappaletta treenaava Tauski! Kaksikko esittäisi yhdessä kyseisen biisin Susannalle.

Tauskin mukaan päämäärä oli, että tuleva vaimo saataisiin pyörtymään juhlatilaisuudessa, ja laulutreenit alkoivat heti. Petellä oli vaikeuksia päästä kertosäkeen vaatimiin sävelkorkeuksiin, mutta kaksin laulettaessa homma tuntui helpommalta.

– Mä luulen, että Susanna lentää pyllylleen kun se näkee, mies sanoi.

Ensikohtaaminen jännitti

Peten valmistellessa yllätystä Susanna pääsi kaunistautumaan salonkiin. Naisen hääpuku olisi ruskea ja luonnonläheinen, eikä hän halunnut "kireää marttanutturaa". Meikin tulisi olla tumma, hiusten ruskeat, eikä meikissä saisi olla mitään sinistä. Koska morsian ei halunnut huulipunaa, meikkaaja päätti korostaa hänen silmiään. Susannan mukaan meikistä tuli juuri hyvä. Kampausta muokattiin moneen kertaan, kun löysään nutturaan haettiin oikeaa mallia.

Susanna uskoi, että kaunistautuminen olisi Petelle mieluisa yllätys.

– Wau, mä olen menossa naisen kanssa naimisiin, Susanna kuvasi Peten luultavia reaktiota.

Kampaajalla Susanna kertoi myös huolenaiheistaan: hän ei ollut koskaan tavannut Peten sukua, ja jännitti ensitapaamista.

– Olenko mä siellä hääpuvussa, että moi, mä olen Peten uusi vaimo, Susanna mietti.

Varmuus ja veto päällä

Pari vihittiin Vantaalla Pyhän Laurin kirkossa. Hääpäivän koittaessa Pete myönsi, että jännitys oli alkanut yllättäen samana päivänä. Jännityskerrointa lisäsi se, ettei morsianta näkynyt kirkolla.

Syitä myöhästelyyn oli useita: meikki ja kampaaminen kestivät kauan, morsiamen kuski oli hukassa ja kimppukin unohtui. Kirkon ulkopuolella Susannan pukuun iski viime hetken ongelma, ja kaulakorukin oli hukassa. Kaikesta kuitenkin selvittiin kunnialla, ja matka alttarille alkoi.

– Mulle tuli ihan mielettömän hyvä fiilis, että ne kaikki ihmiset on tulleet sinne, Pete kuvasi tuntojaan.

– Se (Pete) oli niin komea. Mä rakastan sitä, se on mun mies, Susanna hehkutti.

Alttarilla pari hymyili autuasta hymyä toisiaan vilkuillen. Susannan tietämättä Petellä oli päällä veto kavereidensa kanssa: jokaisesta sekunnista, jonka mies olisi hiljaa ennen kuin sanoisi "tahdon", hän saisi kossupullon. Pedro olikin hiljaa hienosti, mutta Susanna otti hidastelusta mallia: lopulta Pete sai kolme pulloa, mutta Susanna viisi.

– Tää päivä on vahvistanut mua siinä määrin, et oon tosi varma Petestä, ja meistä, ja meidän perheestä, Susanna kuvasi tuntojaan vihkimisen jälkeen.

Hän myös suri, ettei suuresti toivottu Tauski ollutkaan tullut kirkkoon: nyt pitäisi vain vetää miehen kappaleita koko ilta karaokessa.

Unelmien yllätysvieras saapui

Juhlapaikalla Pakilan Pakin talossa kaaso piti tuoreelle avioparille puheen, jonka jälkeen alkoi vapaamuotoinen ajanvietto. Häissä olikin tarkoitus pitää hauskaa ilman kaavoja.

– Syödään kun on nälkä, juodaan kun on jano, Susanna ohjeisti.

Perinteisenä ohjelmanumerona nähtiin hääkakun leikkaus, jossa Pete polkaisi ensin. Susannasta kakkulapio ei ollut vielä pohjassa, mutta hänestä kaapin paikka oli kuitenkin hänen päätettävissään.

– Mä olen saanut maailman ihanimman miehen, hän hehkutti.

Susannan jännittämä Pedron suvun tapaaminenkin sujui hyvin, ja hänet otettiin vastaan lämpimästi.

Morsian piti kuitenkin saada hetkeksi pois juhlista, jotta illan tärkein ohjelmanumero, Peten ja Tauskin Sinä vain -laulu, saatiin käyntiin. Sulhasen kaverit veivätkin Susannan mukanaan morsiamenryöstön tapaan: Pete huuteli perään, että hän ja Susanna tapaisivat varmasti huomenna.

Susanna vietiin paikalliseen pitseriaan, jossa hän pääsi karaokessa Aikuisen naisen kimppuun. Samalla Tauski antoi juhlapaikalla viimeisiä ohjeita Petelle, joka oli jännityksestä lukossa. Pete pelkäsi, että laulaa liian korkealta: Susanna taas pelkäsi tahollaan, ettei sulho hommaa häntä takaisin.

Viimein oli morsiamenkin aika palata hääpaikalle, ja jännittynyt Pete astui estradille. Laulun sanat olivat hieman hukassa, ja Pete turvautui paperiin. Susanna ihmetteli, tässäkö suuri yllätys oli, ja kun Tauski kertosäkeen alussa ilmestyi lavalle, Susanna ei ensin huomannut miestä. Pian morsian kuitenkin havaitsi idolinsa, ja puhkesi ilon kyyneliin.

– Ei ole semmoista sanaa, jolla voisi kuvata sitä tilannetta. Se oli niin hienoa, siis se oli niin hienoa! Se oli mun elämäni hienoin päivä, mun elämäni hienoin hetki, Susanna hehkutti.

– Viittä vaille pyllylleen, Petekin kuvasi Susannan reaktiota.

Kappaleen lopuksi Pete ja Tauski saivat komeat aplodit, ja yleisökin pyyhki silmiään liikutuksesta. Pete sai Susannalta valtavan halauksen: yleisö kehotti huutaen morsianta halailemaan Tauskiakin.

– Peten pitää varoa, ettei tule vaihtareita, joku nauroi.

Häähumu jatkui parin näköisinä karaokebileinä, joka oli vieraidenkin mukaan heille se paras teema. Lopulta nähtiin myös paljon odotettu häätanssi – Sommartiden -popbiisin säestämänä.

Lisää parin jännittäviä uutisia

Katso jaksoSubin netistä

Lue myös:

MTV3/Helmi

Lue myös:

    Uusimmat