Meedio Harriet Piekkola välittää viestejä henkimaailmasta. – Me voimme olla aina yhteydessä sieluihin, varsinkin silloin, jos on ollut sellaisia asioita, joita olisi vielä halunnut puhua. Se yhteys on olemassa, Piekkola sanoo.
Meedio ja mediaalinen voimavarakouluttaja Harriet Piekkola on välittänyt henkimaailman viestejä niitä kaipaaville jo 13 vuotta.
– Meedio välittää viestejä henkimaailmasta todistaakseen, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Se on suuri lohtu ihmisille, joilla on läheinen siirtynyt henkimaailmaan. He saavat lohdutuksen, että heidän rakkaillaan on hyvä olla, että sielu jatkaa matkaansa, että elämä jatkuu toisella tasolla. Me voimme olla aina yhteydessä sinne sieluihin, varsinkin silloin, jos on ollut sellaisia asioita, joita olisi vielä halunnut puhua. Se yhteys on olemassa, Piekkola sanoo.
Piekkola kertoo olleensa aina herkkä henkimaailman asioille. Kun omat lapset olivat pieniä, hänellä ei ollut mahdollisuutta tehdä työtä meediona. Halu kuitenkin oli olemassa. Erikoislaatuinen kyky voimistui ja vei mukanaan vaikean elämäntilanteen myötä.
– Avioeron jälkeen se polku lähti vahvemmin ja voimakkaammin eteenpäin. Sitten tiesin, että nyt on aika, ja asiat vain vahvistuivat, Piekkola kuvaa.
"Energia vain lähtee virtaamaan"
Ensimmäisen kertansa viestien välittäjänä odottavan yleisön edessä Piekkola muistaa hyvin: luottamusta vielä harjoiteltiin.
– Heti, kun menee ja alkaa puhua, jännitys kuitenkin unohtuu. Energia vain lähtee virtaamaan. Ja kun olen tätä niin kauan tehnyt, niin tietysti siinä on nykyisin sellainen energian vahvuus aina olemassa. Joka kerralla on kuitenkin pieni jännitys, hän kuvaa.

