Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen tuomittiin virkarikoksesta – KKO: Teko oli tahallinen

Korkein oikeus (KKO) on tuominnut valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 40 päiväsakkoon, josta hänelle tulee maksettavaa 1 720 euroa.

Oikeuden mukaan Nissinen osallistui esteellisenä syyttäjälaitoksen koulutushankintoihin vuosina 2010–2015. Hankinnat tehtiin yrityksestä, jossa Nissisen veli oli enemmistöosakkaana ja hallituksen puheenjohtajana tai hallituksen jäsenenä.

Yrityksestä ostettiin syyttäjän mukaan noina vuosina johtamisvalmennusta Itä-Suomen syyttäjänvirastolle ja Valtakunnansyyttäjänvirastolle runsaalla 30 000 eurolla. Korkein oikeus kuitenkin katsoi, että syyteoikeus oli vanhentunut Itä-Suomen syyttäjänviraston hankintojen osalta.

Oikeuden mukaan edes syytteessä ei väitetty, että hankinnoista olisi aiheutunut erityistä hyötyä Nissisen veljelle, eikä Nissisen tarkoitus ollut oikeuden mukaan epäasiallisesti suosia veljensä firmaa.

Nissisen olisi kuitenkin asemansa takia pitänyt ymmärtää olevansa esteellinen, ja oikeus totesi, että kyse on tahallisesta teosta. 
Nissinen kertoi oikeudelle, ettei hänellä ollut ennen esitutkintaa tarkkaa tietoa veljensä asemasta. KKO ei pitänyt tätä uskottavana.

– Kun hankinta-asioiden osapuolena on ollut yhtiö, johon Nissisen veljellä on ollut syytteessä tarkoitettu yhteys, Nissisen on täytynyt käsittää, että hän on ollut esteellinen osallistumaan yhtiötä koskeneiden asioiden käsittelyyn, tuomiossa perustellaan.

Korkein oikeus katsoi, että tekoa ei voitu pitää vähäisenä, kun otetaan huomioon muun muassa valtakunnansyyttäjän asema ja ylimmän syyttäjän oman toiminnan vaikutus koko syyttäjälaitoksen toimintaan.

Syyttäjä on tyytyväinen ratkaisuun

Syyttäjänä toiminut apulaisoikeuskansleri Kimmo Hakonen on tyytyväinen ratkaisuun. Hän katsoi, että tahallisuus syntyi nimenomaan siitä, että Nissisen olisi pitänyt tietää olevansa esteellinen.

– Näinhän korkein oikeuskin linjasi. Näyttää siltä, että pystyimme osoittamaan tekojen kulun hyvin. Siinä mielessä olen tyytyväinen suoritukseemme, Hakonen sanoo.

Hakonen kertoo, että myös syyttäjä uskoi, että Nissinen oli pyrkinyt omasta mielestään hankkimaan hyvää koulutusta syyttäjälaitokselle eikä hänen motiivinaan ollut veljen suosiminen.

– Se olisi ollut eri virkanimike eli virka-aseman väärinkäyttö, jos olisin uskonut, että tällainen tarkoitus olisi ollut.

Syyttäjä vaati rangaistusta myös aikaisemmista hankinnoista

Hakonen vaati Nissiselle rangaistusta teoista vuosilta 2007–2017. Nissinen katsoi, että syyteoikeus on vanhentunut niiden tekojen osalta, jotka olivat ennen 5. syyskuuta 2012. Virkarikoksen vanhenemisaika on viisi vuotta.

Syyttäjän mukaan teot muodostivat yhden yhtenäisen kokonaisuuden. Hän katsoi, ettei syyteoikeus ollut näin vanhentunut miltään osalta. Syyttäjän mukaan hankinnat muodostivat yhtenäisen kokonaisuuden niiden samankaltaisuuden ja yhteisen motivaatiotaustan takia.

Vaikka Nissinen oli aloitteellinen koulutushankinnoissa molemmissa virastoissa, oikeuden mukaan Nissisen teoilla ei ollut yhtenäistä rikollista motivaatiota.

KKO katsoi, että kyse oli yhdestä kokonaisuudesta vain Valtakunnansyyttäjänviraston hankintojen osalta.

Puolustus hyväksyy tuomion

Nissisen asianajaja Jarkko Jaatela kertoo, että Nissinen ei itse kommentoi tuomiota. Puolustus hyväksyy korkeimman oikeuden perustelut ja tuomion.

– Vaikka meillä oli ajallisista raameista toinen näkemys, se perustelu, joka on ratkaisussa, on hyvin perusteltu, Jaatela sanoo.

Tahallisuuden osalta Jaatela sanoo, että tuomion perustelut myös sille, että Nissinen tuomittiin tahallisesta teosta, ovat ymmärrettävät.

– Oikeus on korostanut virka-asemaa valtakunnansyyttäjänä ja korostanut, että se erityisesti tuo velvollisuutta harkita perusteellisesti toimiaan, mikä on ymmärrettävä perustelu.

Jaatela sanoo, että Nissisen näkemys on ollut se, että hän on valmiudessa jatkamaan tehtävässään valtakunnansyyttäjänä.

– Tästä asiasta tietysti oikeusministeriö ja Nissinen käyvät tietysti keskustelua ja ministeriö tekee päätöksen.

Oikeusministeriön mukaan Nissisen virasta pidättäminen päättyy. Oikeusministeriö arvioi, voiko Nissinen jatkaa tehtävässään. Ministeriö kuulee vielä Nissistä itseään.

Katso alta videoita syyteprosessin ajalta!

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen: En ymmätänyt 3:04

Valtakunnasyyttäjä kiistää tekojen tahallisuuden 2:03

Apulaisoikeuskansleri: Tästä Nissisen virkarikossyytteissä on kyse 1:10

Juttua täydennetty kello 11:19.

Lue myös:

    Uusimmat