Matkalaukun ylipainosta yllättävä lisälasku

Matkalaukku ei ole yksistään suomalaisen lentoyhtiön ongelma, sillä entistä useammin liian painavat matkatavarat ovat matkailijan lompakon päälle käyvä ongelma. Ylimääräisestä kymmenestä kilosta joutuu maksamaan jopa 70 euroa, ilmenee Seuran ja Matkalehden tekemästä lomalentovertailusta.

Matkalle voi ottaa mukaan maksutta yhden ruumassa kuljetettavan matkalaukun ja yhden käsimatkavaran. Lentoyhtiöt kiristävät koko ajan matkatavaroiden maksimipainoja. Lomalennoilla ruumaan menevän matkatavaran enimmäispaino voi olla 20 kiloa. Lisäksi matkustamoon saa ottaa mukaansa 5-8 kiloa painavan käsimatkavaran.

Suomalaiset lentoyhtiöt Air Finland ja Finnair sekä Suomesta operoiva Nouvelair sallivat matkatavaraa enemmän kuin Thomas Cook ja Tui Nordic, joilla 20 kiloon sisältyvät myös käsimatkatavarat.

Air Finlandilla, Finnairilla ja Nouvelairilla 20 kilon lisäksi voi maksutta kuljettaa enimmäismäärän käsimatkatavaraa. Finnair sallii painavimman käsimatkatavaran, kahdeksan kiloa muiden salliman viiden kilon sijaan.

Etukäteen ostetut lisäkilot halvempia

Lisäkilojen hinnat eivät ole ainoastaan ehtoihin painettua tekstiä, sillä lentoyhtiöt perivät maksua lisäkiloista. Ennakkoon maksaessa voi lisäkiloissa säästää kymmeniä euroja.

Air Finlandilla lisäkiloja saa viisi 25 euron hinnalla, kun taas lähtöselvityksessä kilohinta on 10 euroa. Finnairilla saa 10 kiloa 50 eurolla, mutta vasta lähdössä maksettaessa lisäkilot maksavat 7 euroa per kilo. Nouvelairilla ei voi lisäkiloja maksaa ennakkoon, lähtöselvityksessä kilohinta on 5 euroa.

Tjäreborgin asiakkaita kuljettava Thomas Cook ja Finnmatkojen Tui Nordic veloittavat ennakkoon maksettaessa 10 kilolta 30 euroa sekä lähtöselvityksessä 8-10 euroa kilolta.

Kiristyvistä painorajoista johtuen matkalaukun oma paino nousee aikaisempaa merkittävämmäksi tekijäksi. Vanhat suuret matkalaukut painavat yleensä yli 7 kiloa, kun taas uudet vastaavat alle puolet tuosta painosta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat