EPO:a ei pystytty testaamaan 1980-luvulla

Julkaistu 08.04.2008 21:10(Päivitetty 08.04.2008 21:28)

Suomen Antidopingtoimikunta ADT:n lääketieteellinen johtaja Timo Seppälä muistuttaa, ettei erytropoietiinin, eli EPO:n, käyttöä dopingaineena pystytty testaamaan 1980-luvulla.

- Ensimmäinen testi tuli Sydneyn olympialaisiin 2000, Seppälä totesi MTV3:lle.

Seppälän mukaan EPO:a ei saanut Suomesta marraskuussa 1988, jolloin EPO-hormonipullo nähtiin Nelosen väitteen mukaan Marjo Matikaisen pöydällä hiihtomaajoukkueen leirillä Sodankylässä.

- Se oli silloin harvinainen lääke. Se tuli maailmalla markkinoille vuonna 1988 ja Suomeen 1990. Hyvin urheiluasioita seurannut lääkäri olisi siitä toki voinut tietää ja on periaatteessa mahdollista, että sitä olisi saanut haltuunsa ulkomailta, Seppälä puntaroi.

EPO on yksilöity Kansainvälisen olympiakomitean kiellettyjen aineiden listalla vuodesta 1990 lähtien, mutta Seppälän mukaan se oli yleisemmällä tasolla, muiden peptidihormonien joukossa, kielletty jo sitä aiemmin.

EPO kohottaa suorituskykyä parantamalla kudosten hapensaantia. Tästä johtuen sitä käytetään dopingaineena etenkin kestävyyslajeissa.

(MTV3)