Marraskuun lopun ennuste: Vähitellen kylmenevää – muuttuuko lumitilanne?

Sään ennustetaan kylmenevän hiljalleen, vaikka suursäätila näyttäisikin pysyvän marraskuun lopussa lähes ennallaan. Lumisateet ovat mahdollisia osassa maata viikonloppuna.

Korkeapaine on lähipäivinä yhä Suomen kaakkoispuolella ja pilvisyys vaihtelee. Aurinko näyttäytyy paikoin. Lämpötila on hyvin lähellä marraskuun keskiarvoja.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF ennustaa loppukuuksi vähitellen kylmenevää säätä. Suursäätila pysyisi kuitenkin ennallaan eli Suomen kaakkoispuolelle ennustetaan myös marraskuun loppujaksolle korkeapainetta, jolloin matalapaineet sateineen joutuisivat eteläiselle reitille Atlantilta kohti Välimerta. Länsi- ja Etelä-Euroopan rankat sateet ovat jo aiheuttaneet kovia tulvia muun muassa Italiassa.

Lämpötiloiltaan marraskuun loppu näyttää Suomessa melko tavanomaiselta.

– Kaakosta voi kuitenkin kiertyä osaan maata välillä kylmempää ilmaa. Toisaalta Pohjois-Lappiin voi tulla varsin lauhaa ilmaa lännestä. Lännestä saattaa välillä kiilata myös sateita ja jos ne tulevat kylmän ilmamassan päälle, voi etelässäkin tulla lunta. Myrskyt ovat epätodennäköisiä, tulkitsee MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas ECMWF:n ennustetta marraskuun lopulle.

Lunta on tällä hetkellä maan pohjoisosassa ja paikoin idässä eli lumitilanne on melko tavanomainen keskimääräiseen verrattuna.

– Pohjoisessa lumipeitteeseen tuskin tulee radikaaleja muutoksia marraskuun lopussa, mutta eteläisempi Suomi on vielä kysymysmerkki. Lunta voi tulla vähän ehkä jo tulevana viikonloppuna, sanoo Mäntykannas.

Yhdysvaltalainen ennustemalli GFS on myös melko vähäsateisen ja talvisen marraskuun lopun kannalla.

Pitkän aikavälin ennusteet ovat vielä kokeiluasteella. Pitkän ajan ennusteet eivät ennusta yksittäisten päivien säätä, vaan kuvaavat poikkeamaa keskimääräisessä säässä.

Lähiöinä kylmenee

Lähipäivinä on laajalti pikkupakkasta. Etelä- ja länsirannikolla sekä Oulun seudulla ollaan päivisin nollan tienoilla tai vähän plussalla. Pohjois-Lappiin virtaa kuitenkin lännestä lauhaa ilmaa ja siellä on jo käväisty lähellä viittä plusastetta.

Yölämpötiloissa on kylmenevä suuntaus. Vielä ensi yönä etelä- ja länsirannikolla ollaan nollan tienoilla, mutta torstain vastaisena yönä jo lähes koko maassa on pakkasta. Lähipäivien mahdolliset heikot lumi- ja räntäsateet painottuvat Oulun itäpuolelle. Kuuraliukkautta saattaa olla paikoin.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Katso lähipäivien alueelliset ennusteet:






Uusimmat