Mainos

Mari Kiviniemestä Kaupan liiton toimitusjohtaja – "Tuo monipuolisen uransa ansiosta merkittävää osaamista"

Entinen pääministeri ja keskustan kansanedustaja Mari Kiviniemi on nimitetty Kaupan liiton toimitusjohtajaksi.

Kaupan liitto tiedottaa, että sen toimitusjohtajaksi on nimitetty pitkän poliittisen uran tehnyt Mari Kiviniemi. Kiviniemi on toiminut sekä pääministerinä, hallinto- ja kuntaministerinä, ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä sekä keskustan kansanedustajana. 

Entinen toimitusjohtaja Juhani Pekkala jää eläkkeelle kuluvan vuoden lopussa. Kiviniemi aloittaa ensin 1.12.2018 varatoimitusjohtajana ja siirtyy toimitusjohtajan tehtävään vuoden 2019 alussa.

Kaupan liiton puheenjohtaja sekä Keskon ja K-ryhmän pääjohtaja Mikko Helander kertoo tiedotteessa, että ekonomistina ja kokeneena poliitikkona Kiviniemellä on vahva näkemys sekä kaupan että yhteiskunnan kehityksestä.

– Suomalainen kauppa elää keskellä kansainvälistä kilpailua, ja tähän tilanteeseen Mari Kiviniemi tuo monipuolisen uransa ansiosta erittäin merkittävää osaamista sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla, Helander luonnehtii.

2:06

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.