Malesialainen nahkaliike meni kiinni koronan vuoksi – myymälään jätetyissä tuotteissa tapahtui kahdessa kuukaudessa käsittämätön muutos
Netissä alkoi levitä kuvia malesialaisen kaupan pilaantunteista nahkatuotteista.
Sosiaalisessa mediassa on levinnyt kuvia malesialaisen nahkaliikkeen tuotteista, jotka ovat peittyneet johonkin, ilmeisesti homeeseen. Daily Mail -sivusto kertoo, että pilaantuneet tavarat, kun laukut ja kengät, olisi jätetty myymälään, joka on ollut kaksi kuukautta suljettuna koronaviruksen takia.
Syyksi homehtumiselle on esitetty sitä, että kaupan ilmastointi olisi kytketty pois päältä. Kuvat on otettu 10. toukokuuta.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Yritys kertoo poistaneensa tuotteet valikoimasta
Yahoo! News -sivuston tietojen mukaan myymälä sijaitsisi Metrojaya-tavaratalossa ostoskeskuksessa Sabahissa. Metrojaya-yritys käsittelikin asiaa Facebook-julkaisuissa. Yritys kertoo, että homeiset tuotteet on poistettu valikoimasta ja korvattu uusilla. Tuotteiden pilaantumisen syytä selvitetään ja kaikki paikat siivotaan perin pohjin.
Kuvien kerrotaan alun perin olleen tarkoitettu vain yrityksen sisäiseen käyttöön. Liikkeen oli tarkoitus avata ovensa jälleen 13. toukokuuta.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
LUE MYÖS: Optisen illuusion luovat housut kummastuttavat: ”Hämmentävimmät housut, jotka olen koskaan nähnyt”
Lähteet: Dailymail.co.uk, News.yahoo.com, Facebook/Metrojaya
Uusimmat
-
06:49
Esapekka Lapin ulosajosta kova puhuttelu – raju tärsky sisälsi alokasmaisia piirteitä
-
06:47
Uskaltaisitko päästää tekoälyn lääkäriksesi? Se on jo käytössä ja paranee jatkuvasti, kertoo työelämäprofessori
-
06:45
Nato valmiina lisäämään rauhanturvajoukkojaan Kosovossa
-
06:12
Slovakia äänestää tänään ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa – ennakkosuosikkina Venäjä-myönteisen ex-pääministeri Ficon puolue
-
05:53
Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys – tuleeko vuosikymmenien takaiseen veritekoon vihdoin selvyys?
-
05:35
USU: Puolet suomalaisista vastustaa rajoituksia lakko-oikeuteen – naisten ja miesten näkemykset eroavat selvästi
-
23:49
Poliisi kohdisti valvontaiskun taksiliikenteeseen Oulussa: Huomautuksia sateli roppakaupalla
-
23:32
Suninen loisti, Rovanperä kävi ulkona tieltä, Lappi keskeytti rumasti – näin Chilen MM-rallin perjantai eteni
-
23:11
Yhdysvallat kertoo Serbian lisänneen joukkojaan Kosovon rajalla – kehottaa vetäytymään
-
22:59
SM-liigavalmentaja tuuttasi täyslaidallisen kulisseissa – ei voinut käsittää tätä yksityiskohtaa: "Se pitäisi kai erottaa?"
-
22:59
Britannian vastaus Venäjän valevaaleihin: "Emme koskaan tunnusta Venäjän aluevaatimuksia Ukrainan alueella" – MTV seuraa sotaa
-
22:47
Venäjän hiihtotähdet edelleen pannassa – iso päätös vahvistui
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
21:15
JYP-tähti hurmoksellisessa vireessä – Pelicans hävisi taas, TPS ei vieläkään
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
Lataa lisää