Maddy, 19, lensi kotiin viettämään syntymäpäiviään – kuoli kolme päivän kuluttua harvinaiseen sairauteen: "Hän katsoi minuun ja sulki silmänsä"
19-vuotias tyttö kuoli toksiseen sokkioireyhtymään kolme päivää syntymäpäivänsä jälkeen, kertoo muun muassa ABC 7 -sivusto.
Maaliskuun lopussa vuonna 2017 muotia Lynnin korkeakoulussa opiskeleva Madalyn Massabni lensi äitinsä Dawnin luo New Jerseyhyn juhlistaakseen 19-vuotissyntymäpäiväänsä tämän kanssa.
Maddyn syntymäpäivänä, 27. maaliskuuta, kaksikko meni syömään illallista. Kun he palasivat kotiin, ei Maddy vaikuttanut voivan hyvin. Hän tuli kipeäksi ja levätä parantuakseen. Dawn päätti, että he menisivät lääkäriin heti seuraavana aamuna.
– Aamulla hän ei pystynyt puhumaan. En tiennyt, tiesikö hän, kuka olen, ja soitin hätänumeroon.
Kuoli äitinsä syliin
Ensihoitajat saapuivat paikalle, mutta silloin Maddy sai sydänkohtauksen.
– Pitelin häntä, ja hän katsoi minuun ja sulki silmänsä. Huusin, että "rakastan sinua niin paljon", ja "ole kiltti, älä jätä minua", Dawn kertoi.
Tyttö lakkasi hengittämästä. Maddy vietiin sairaalaan ja lääkärit elvyttivät häntä.
Seuraavana päivänä teinin tila kääntyi entistä huonompaan suuntaan. Vanhemmat päättivät antaa luvan hengityskoneen sammuttamiseen. Maddy kuoli 30. maaliskuuta.
LUE MYÖS: Kiireinen perheenäiti sivuutti ärsyttävän yskän olankohautuksella – olikin oire tappavasta taudista
Kuoli toksiseen sokkioireyhtymään
Maddyn kuolinsyyksi paljastui toksinen sokkioireyhtymä. Hän oli käyttänyt tamponia kuukautisten takia, kun sairaskohtaus iski.
Toksisen sokkioireyhtymän aiheuttaa stafylokokkibakteeri. Tautiin liittyy korkea kuume, punoittava ihotulehdus sekä monielinvaurio. Terveyskirjaston mukaan sairaus yhdistetään tamponien käyttöön, mutta kuukautisiin liittymättömiä tapauksia on paljon enemmän. Tauti on harvinainen.
Äiti ja veli murheen murtamia
Maddyn menetys oli äärimmäisen raskas kokemus Dawnille ja Maddyn veljelle Georgielle.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Me kolme olimme erittäin läheisiä. Hän puhui Georgien kanssa useamman kerran päivässä. Hän joutui hyvästelemään sisarensa. En tiedä, miten hän jaksoi valmistua koulusta, mutta hän teki sen – Maddyn takia.
Maddyn tarinan avulla Dawn yrittää levittää tietoisuutta toksisesta sokkioireyhtymästä.
Lähteet: Abc7ny.com, Terveyskirjasto.fi
Uusimmat
-
05:16
Kaksi junaa törmäsi Italiassa – ainakin 17 loukkantui
-
22:45
SM-liiga syynäsi useita tilanteita – näistä taklauksista lätkittiin pelikieltoa
-
22:44
Retkiluistelun harrastajien määrä kasvaa hurjaa vauhtia – jo puoli miljoonaa suomalaista haluaa kokeilla lajia
-
22:15
Tästä toivotaan ilmaston pelastajaa: Katso, kuinka hiilidioksidia varastoidaan maaperään kivettämällä
-
21:43
"Ruumiita puiden latvoissa ja oksissa seivästyneinä" – MTV:n sotakirjeenvaihtaja muistelee näkyä, joka oli kuin toisesta maailmasta
-
21:01
Mikko Hautala kommentoi yhteydenpitoaan Donald Trumpiin: "Kyse ei ole poliittisesta sympatiseerauksesta"
-
21:00
Kuninkaalliskirjailija myöntää nimenneensä väitetysti rasistisesti puhuneet brittihovin jäsenet kohukirjansa varhaisessa versiossa
-
20:59
Puljujärvi sai heti Sidney Crosbyyn liittyvän käskyn – NHL-luotsilta yllätys suomalaiselle: "Missä on Jesse?"
-
20:28
The Guardianin toimittaja testasi saunomista Helsingissä ja Tampereella: Tämä yllätti eniten
-
20:15
Katsoja menehtyi kesken pelin – ottelu peruttiin tunnin odotuksen jälkeen
-
20:14
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaista EU-diplomaattia "korruptiosta maan päällä" – voi johtaa kuolemantuomioon
-
19:43
Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki avoimina Aamulypsy-ohjelman kulisseissa aikoinaan kyteneistä riidoista: "Kävelimme vuoron perään ulos studiosta"
-
19:30
Tutkijat selvittivät tyrannosauruksen viimeisen aterian: Kaksi vauvadinosaurusta
-
19:20
Suomen päävalmentaja myöntää tehneensä ison riskivalinnan MM-finaaliin: "Kaikkihan sen näki"
-
19:15
MTV:n vaalikone: Enemmistö presidenttiehdokkaista suhtautuu kielteisesti kaksoiskansalaisuuden myöntämiseen venäläisille
-
19:01
Yllättävä apu paniikkikohtauksen iskiessä: "Mainio terapiakikka"
-
18:45
Kiinassa ja Euroopassa leviävä keuhkokuume nosti huolen: Tepsivätkö ylikäytetyt antibiootit enää? "Ongelma kaikkialla"
-
18:41
Hämmentävä näytelmä jatkuu Dubaissa: Näin öljypomo saarnasi maailmalle ilmastokokouksessa
-
18:27
Poets of the Fallin alterego-yhtye esiintyi sadalle miljoonalle katsojalle – turvamiehet eivät olleet päästää laulajaa lavalle
-
18:13
Olli Jokinen vahvistaa MTV Urheilulle: Jättää SM-liigan
-
Lataa lisää