Maajussi-Sami ja puoliso Elina paljastavat – suunnitelmissa yhteenmuutto!
Maajussille morsian -ohjelmasta toisensa löytäneet maajussi-Sami ja hänen valittunsa Elina pitävät yhä yhtä ja tulevaisuudessa suunnitelmissa on yhteenmuutto.
Maajussille morsian -ohjelmassa seurattiin kuluvan syksyn aikana jälleen maajussien rakkauden etsintää ympäri Suomen. Osalle osallistujista ohjelmassa mukana oleminen oli mitä onnekkain kohtalo, kuten esimerkiksi maajussi-Samille ja hänen farmiviikkojen päätteeksi valitsemalleen Elinalle.
Valinnasta on kulunut nyt puolisen vuotta ja pariskunta on yhä vahvasti yhdessä. Pari kertoi MTV Uutisille itsenäisyyspäivänä Valmiina Linnan juhliin -lähetyksessä, että heillä menee hyvin ja suunnitelmissa tulevaisuudessa on yhteenmuuttokin.
– Kyllä se on suunnitelmissa. Tulevaisuus näyttää todella hyvältä. Se, että olen löytänyt vierelleni ihmisen, jonka kanssa viihdyn, niin eihän siinä voi olla mitään parempaa, Elina sanoo toimittaja Katri Utulan ja Antero Mertarannan haastattelussa.
Pariskunta kertoo viettävänsä paljon aikaa yhdessä Samin tilalla Nurmijärvellä, vaikka Elina asuukin yhä Hämeenlinnassa. Hän kuitenkin paljastaa asuneensa aiemmin aivan Samin naapurissa.
– Olen alun perin Nurmijärveltä kotoisin ja olen asunut ihan 10 minuutin ajomatkan päässä Samin tilalta. Mutta en ole koskaan tavannut häntä aiemmin enkä tiennyt edes koko kaalitilasta. Ympyrä sulkeutuu siis monella tapaa nyt, Elina kertoo.
Pariskunta kertoo jatkavansa itsenäisyyspäivän iltaa yhdessä ravintolaillallisen merkeissä.
Katso myös muita Valmiina Linnan juhliin -lähetyksen haastatteluita:
Lue täältä kaikki itsenäisyyspäivään liittyvät jutut!
Uusimmat
-
06:32
Amnesty: Thaimaan valtio vakoilee nais- ja sateenkaariaktivisteja israelilaisella Pegasus-vakoiluohjelmalla
-
06:29
Voiko jäätelö olla ravitseva ja terveellinen välipala? Kiinnitä huomiota tähän
-
06:29
MM-Leijonien mysteerimies takoo opintoja pelien ohella – NHL-sopimus alleviivaa mestariluotsin huimat puheet
-
06:20
Voiko itärajan yli virrata pian lisää väkeä? Pääministeri Orpo MTV:lle: "Viisas varautuu"
-
06:16
Putin saapui lujittamaan välejä Venäjälle elintärkeään kumppanimaahan Kiinaan
-
06:03
Sotevaliokunta äänestää alkoholilaista
-
06:03
Katso video: näin suuren muutoksen Ellen Jokikunnaksen Italian-kodin viinikellari koki!
-
05:55
Kommentti: Yksi häikäisevä fakta unohtuu nyt Leijonista
-
05:50
Tarjan bongaaman 14 vuotta vanhan pullopostin kirjoittaja löytyi: "Ei maistu siideri enää!"
-
05:44
Lakkolait tarkoitus hyväksyä valtioneuvoston istunnossa
-
05:32
Euroviisujen Israel-kohu paljasti syvän vastakkainasettelun – näin kahtiajakautuneessa Suomessa nyt elämme
-
05:23
Hamas: Israelin vaatimukset ja hyökkäys Rafahiin jumiuttaneet aseleponeuvottelut
-
05:15
Polttomurhaa valmistellut mies vannoi rakkauttaan kaunopuhein – viestittely paljastaa, miten uhri yritti päästä ex-puolisosta eroon
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
21:41
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa – ikävää kerrottavaa voinnista
-
Lataa lisää