Maahantulon helpottamiseen tähdänneen lakiesityksen valmistelu lopetettu – Suomeen voi edelleen saapua ulkomailta ilman pakollista koronatestiä

Hallituksen kaavailema maahantulon helpottamiseen tähdännyt lakiesitys ei ole enää aktiivisessa valmistelussa.

Sosiaali- ja terveysministeriössä keskitytään nyt arvioimaan toimia nykylainsäädäntöön perustuen, kertoo lakia valmistellut johtaja Jari Keinänen STM:stä.

Maahantuloa oli tarkoitus helpottaa uudella lakimuutoksella, jolla sisärajavalvonta korvautuisi testaukseen ja karanteeneihin perustuvalla mallilla.

Esitys törmäsi kuitenkin oikeudellisiin ongelmiin lausuntokierroksella. Yksi isoimmista kysymyksistä oli, miten perustella laissa esitettyjen toimien välttämättömyys koronaepidemian hillitsemiseksi.

Testaus vapaaehtoista

Nykyisen lain perusteella testaaminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Keinäsen mukaan esimerkiksi lentokentillä tehostettu testaaminen on lähtenyt hyvin käyntiin vapaaehtoisuuden pohjalta.

– Pakollista se ei ole. Tartuntatautilaki tuntee senkin, että terveystarkastukseen voidaan myös määrätyin perustein pakottaakin, mutta nyt on menty vielä vapaaehtoiselta pohjalta.

Hallituksen on määrä huomenna pohtia lisää keinoja, joilla rajoilla testaamista voidaan edelleen jouhevoittaa. Etenkin satamat ja Virosta tulevien matkustajien määrä herättävät huolta.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoi eilen Ylen A-studiossa, että Helsingin kaupunki pohtii satamien tilannetta.

Lue myös:

    Uusimmat