Varas urkkii tunnusluvun, vie luottokortin ja nostaa automaatista rahaa. Mutta ei hätää, onneksi kortissa on nostoraja, joka estää varasta nostamasta suuria summia.
Näin kuvitteli helsinkiläisnainen, joka kortin kuoletettuaan huomasi, että varas olikin nostanut luottopuolelta automaatista 1 500 euroa, huomattavasti yli naisen asettaman nostorajan.
Pian selvisi, että pankki- ja luottopuolen sisältävän yhdistelmäkortin nostoraja koski vain pankkipuolta. Luottopuolella vastaavaa nostorajaa ei ollut.
– Kun hankin kortin, virkailija kysyi nostorajaa. Oletin automaattisesti, että se koskee molempia puolia. En koe tulleeni huijatuksi, mutta vähän enemmän asiaa olisi voinut avata, nainen sanoo.
Pankeilla kirjavat käytännöt
Pankeista vahvistetaan, ettei luotolla ole vastaavanlaista vuorokausikohtaista nostorajaa kuin pankkikorttipuolella.
Osuuspankilla on käytössään 3 000 euron käyttöraja neljän päivän ajalta. Käyttöraja koskee käteisnostoa, tilisiirtoja ja laskujen maksamista. Esimerkiksi kaupoissa tehtyihin korttimaksuihin käyttöraja ei yllä.
Sampo pankin yhdistelmäkortteihin taas on mahdollista määrittää kuukausikohtainen nostoraja.
Nordeassa Visalle ja MasterCardin rinnakaiskortille voi määritellä käyttörajan, joka koskee käteisnostojen lisäksi myös tilinsiirtoja ja laskujen maksamista automaatilla. Nordean MasterCard-luottokortteihin voi määritellä turvarajan, joka kattaa käteisnoston ja laskunmaksun.