Lukijat: Metelöinti ja kyttäys ärsyttävät naapureissa eniten

Parveketupakointi, kiusanteko sekä valittaminen hiertävät suomalaisia naapuruussuhteita.
Julkaistu 03.02.2012 20:57

Naapurisuhteet joutuvat joskus koetukselle muun muassa metelöinnin sekä muiden asukkaiden kyttäämisen takia.

Jokakodin tämänviikkoiseen kyselyyn vastanneiden mukaan naapureissa ärsyttää eniten metelöinti. Toiseksi eniten harmia aiheutuu kanssa-asujien kyttäämisestä. Molemmat vaihtoehdoista saivat noin kolmanneksen äänistä.

– Ei ole kivaa, jos yöllä lauletaan karaokea tai kuuluu muita häiritseviä ääniä. Kaikilla on oikeus yöuniin ja jokaisessa taloyhtiössä on samat järjestyssäännöt, nimimerkki Metelit päiväaikaan! kommentoi. – Stop metelöinti yöaikaan!, hän lisäsi.

Tutustu Jokakodin valikoimiin ja löydä unelma-asuntosi!

Myös Taina häiriintyy kovaäänisistä naapureista. – Ehdottomasti ärsyttävintä on metelöinti, joka menee joskus älyttömyyksiin.

– Naapuri huutaa lapselleen täysillä kuin pistetty sika normaalin torumisen sijaan, nimimerkki ? puolestaan päivitteli.

Kiusantekoa ja kyttäämistä

Eräs lukijoistamme kertoi joutuneensa naapureidensa jatkuvan kiusanteon kohteeksi.

Kiusattu-nimimerkillä vastannut lukijamme kertoi joutuneensa naapureidensa kiusanteon kohteeksi.

–Lumenluontia perheeni omistamaani peräkärryn päälle, kuvaamista ynnä muuta, hän luetteli. – Autoammekin kolhittiin, mutta siitä ei tultu edes sanomaan. Korjaus maksoi noin 1000€ ja automme seisoi viikon ajan korjattavana.

– Kun olet lähdössä ulos niin heti naapurin ovi aukeaa ja sieltä pilkistää pää, joka kysyy: minnes ollaan menossa?, napanappis huokasi.

– Perättömät ilmiannot naapurista, kyttäys ja rahan lainaaminen, listasi Lile naapureidensa pahimpia puolia.

Juoruilua ja valittamista

Tatuointeja tai bikinejä yhden lukjiamme naapuristossa hyväksytä.

Pulputin naapurit valittavat kaikenlaisesta: – Bikineissä ei saa liikkua, tatskoja ei saa olla näkyvillä, eikä roskia saa lakaista edes vahingossa naapurin puolelle, hän kertoi. – Lisäksi autoa ei saa parkkeerata heidän aidan viereen, vaikka kyseessä on yleinen tie. Musiikkiakaan ei saa soittaa!

Naksulla oli toisenlaiset huolet: – Yrittävät olla niin kuin heitä ei olisi. Välttävät liikkumista yhtä aikaa naapurin kanssa, hän kirjoitti.

Jasua puolestaan vaivasi naapurin puolelle kertyvä roju. – Parveketupakointi on ärsyttävin, kun savu tunkeutuu sisälle oli ikkunat ja ovet kiinni tai ei. Asiasta ei voi valittaa, kun se on lain mukaan toistaiseksi sallittua, Öhkömönkiö kommentoi.

Teksti: Jokakoti
Kuvat: Colourbox

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle