Lukijat kertovat ikäkriiseistään – moni vanhenee myös hyvillä mielin

Studio55.fi pyysi lukijoitaan kertomaan kokemuksia ikäkriisin läpikäymisestä. Kehon reistailu ja iän takia koettu hyljeksintä työmarkkinoilla tuntuivat pahoilta. Toisaalta suuri osa kielsi kokeneensa ikäkriisiä ollenkaan.

Alkaa tulla kaikenlaista kremppaa

Elämäni ensimmäinen ikäkriisi meneillään nyt, täytettyäni juuri 70 vuotta. Tajuaa konkreettisesti, että toiminnallisia vuosia ei ole kovin paljoa jäljellä. Olen ikäisekseni nuoren näköinen ja on rasittavaa, että sen harvan kerran kun olen sanonut tästä ääneen, reaktio on: sinähän olet niin hyvännäköinen, ettet saa ajatella tuollaisia. Eivät tajua, ettei kyse ole muuttuvasta ulkonäöstä tai muusta pinnallisesta.

Tuntuu pahalta, että muut määräävät, mitä saan tuntea. Rypyistä viis, mutta kun alkaa tulla kaikenlaista remppaa. On myös pelkoa tulevasta, varsinkin kun asun yksin ulkomailla. Mutta eiköhän tämä ala pikkuhiljaa helpottua... Toivon ainakin niin.

Viisikymppisenä käännekohta

Viisikymppisenä aloin huomaamaan, ettei kaikkea jaksa niin kuin nuorempana. Aloin kiinnittää enemmän huomiota ruokavalioon ja käyttämään superfoodeja. Myös kiinnitin huomiota itseni hoitamiseen ja otin itselleni aikaa.

Liian vanha työmarkkinoille

Olen nyt todellakin tajunnut, että olen liian vanha työmarkkinoilla. Olen 55-vuotias KTM, eikä mistään löydy töitä, vaikka ottaisin vastaan melkein mitä tahansa. Pitäisi vielä kärvistellä 10 vuotta ennen eläkeikää, ja mikä pahinta, eläkekertymä on naisihmisellä tässä vaiheessa vielä surkea.

”Oi ei niin vanhaa”

Hain töihin kauppaan. Soitin ja sanoin olevani kiinnostunut kyseisestä paikasta. Kuinka vanha olet, oli vastaus. Olen 50 vuotias. ”Oi ei niin vanhaa”, kuului toisesta päästä, ja puhelu meni poikki.

Mikä ikäkriisi?

Edelleen tytöttelyä

30-kriisiä ei ehtinyt olla, kun oli pienet lapset ja päivät täynnä touhua. 40-kriisiä ei sitäkään tullut, koska erosin 20 vuoden avioliitosta ennen 40 ikävuotta, ja silloin mietti asetelmia uudelleen. Ensi vuonna pamahtaa se 50 – saa nähdä mitä tapahtuu, mutta jotenkin uskon, ettei mitään kummallista. Olen ollut ja olen sinut ikäni ja itseni kanssa. Ainut, mikä ehkä vähän on ärsyttänyt ja ärsyttää vielä tänä päivänäkin, on tytöttely. Olen ikäistäni nuoremman näköinen ja kuule tuota jatkuvasti. Mietinkin joskus, että kuinka vanha pitää olla, että se loppuu?

Onko se työttömyyttä tai pyöreyttä?

En ole huomannut ikäkriisiä? Onko se sellaista, kun ei saa eikä kukaan tarjoa töitä, vaikka työkokemusta on monilta aloilta 62-vuotiaalla mammalla? On kai ikäkriisiä sitten. Ei haittaa minua lainkaan.

Onko se ikäkriisi myös tämä? Tahtoisi olla parisuhteessa, mutta pelkää samalla liiallista sitoutumista. Muistaen aikuisajan sitoutumiset avioliitossa.

Onko ikäkriisi, kun pyöristyy? Lapsenlapset sanoo saunassa, mammalla on pullea pylly ja ilmapallot tisseissä. Ei haittaa minua, vaan naurattaa. Purjehdin hitaasti kohti vanhuutta. En tunne ikäkriisiä ainakaan vielä.

”En ole ehtinyt ikäkriisejä miettiä”

En ole ehtinyt ikäkriisejä miettiä. Lapset tein alle kolmikymppisenä, 16 vuotta meni yritystoiminnassa. 45-vuotiaana hajosi ensin avioliitto, ja sitten meni yritys. Ne olivat kaksi asiaa, joita en kuvitellut kohdalleni osuvan. Ensihämmennyksen hälvettyä mietin, että tässä rytäkässä kukaan ei kuollut, joten tästäkin selvitään. 7 vuoden velkajärjestely oli opettavainen kokemus, josta selvisin.

Ensimmäisen ammattitutkintoni suoritin 50-vuotiaana ja toisen 54-vuotiaana. 58-vuotiaana mietin, mikä on se työ, jota en missään tapauksessa haluaisi tehdä. Hakeuduin puhelinmyyjäksi, ja siitä hommasta tykkäsin ihan oikeasti. Juhlin 60-vuotispäivääni työpaikalla ison nuorisojoukon keskellä (pääosa työkavereistani oli 20–30-vuotiaita). Luvallani kutsuivat minua Mummoksi, mutta samanveroisena työkaverina pitivät kuin nuorempiakin. Mahtava kokemus. Nyt odottelen iloisia eläkepäiviä, sillä vielä on pari unelmaa toteuttamatta.

Yhtä seko, vähemmän ketterä

Hassua, mä en edes tiedä, mikä on ikäkriisi? Mun kroppa vanhenee, mut aivot on jäänyt ”nuoruusiälle”. Olen sama ”seko” kuin nuorena, en vaan yhtä ketterä. Sama musa pauhaa korvissa ja tyyli pysynyt samanlaisena. Ehkä toivoisin, että tukka alkaisi harmaantua, et tulis makeet noitaraidat. Mul on tummat pitkät hiukset ja etsimällä etsien löydän pari harmaata hiusta. Jos tää on ny sitä ikäkriisii 62-v mummolla, ku ei löydy harmaita hiuksia, niin aika pieni kriisi sit mul on.

Puuhaa riittää vanhanakin

Maan korvessa varttuneena ja paljon maailmaa nähneenä voin todeta, ettei ikäkriisi ole osunut minuun. Sijaisäitinä sain kokea lasten ja lastenlasten surut ja ilot – siis sain olla halattu mummi. Ansiotyöstä jäin eläkkeelle terveenä ja autan edelleen entisiä työtovereitani ja asiakkaitani. Teen eri-ikäisten keskuudessa vapaaehtoistyötä, iltapäiväkerholaisista senioreihin. Muutama ryppy ja harmaa hius eivät ole vieneet mielenrauhaani.

Ongelmia syntyi siinä vaiheessa, kun aamuisin olinkin kotona. Puolisoni ei ollut tottunut siihen. Nyt on pitänyt opetella tilanne toisinpäin, kun olemmekin molemmat aamuisin kotona. Tosin yleensä lähden ensimmäisenä ”maailmalle” omiin harrastuksiini, ja puolisoni jää jatkamaan uniaan.

Kuva: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat