Näyttöjen sininen valo haittaa unensaantia. Kuvituskuva.Shutterstock
Yli 2400 ihmisen unitapoja tarkkaillut hollantilaistutkimus havaitsi, että yli puolet osallistujista kertoi menevänsä ainakin kahdesti viikossa nukkumaan myöhemmin kuin halusivat.
Tutkijat myös huomasivat, että nukkumaanmenoa viivästyttävillä henkilöillä oli taipumus viivytellä muillakin elämän osa-alueilla ja heidän itsekurinsa oli muita osallistujia heikompi.
Myös päivän aikana useita itsekuria mittaavia houkutuksia kohtaavat ihmiset antoivat helpommin periksi nukkumaanmenon viivyttämiselle iltaisin. Tällöin tahdonvoima saavuttaa tavallisesti aallonpohjansa.
Kyseistä tutkimusta tehneet tutkijat pohtivat, miksi ihmiset viivyttelevät tahallaan nukkumaanmenoa, vaikka moni pitää nukkumista varsin miellyttävänä toimintana.
Yksi syy voi olla vaikeus lopettaa ilta-aktiviteetteja – esimerkiksi Netflixin katsomista, sähköpostien kyttäämistä tai kirjan lukemista. Tutkijat ehdottavatkin, että tällaisten aktiviteettien harjoittaminen siirrettäisiin aikaisempaan ajankohtaan, jotta ne eivät veisi arvokkaita unen hetkiä.
2. Luonnollinen unirytmi
Geenit määrittelevät osaltaan sen, onko ihminen aamuvirkku vai yökukkuja, uskoo saksalaisen Ulmin yliopiston psykologi Jana Kühnel.Kühnelin mukaan viivyttäminen on näiden henkilöiden kohdalla väärä sana kuvaamaan myöhäistä nukkumaanmenoa, sillä se viittaa tahallisuuteen.
Uskomustaan tietein keinon pohjustaakseen Kühnel tutkimustiimeineen kysyi 108 henkilöltä, mikä heidän vuorokausirytminsä oli sekä pyysi heitä arvioimaan omaa kykyään itsekuriin.
Viikon tutkimusjakson aikana koehenkilön kirjasivat arkiaamuisin, olivatko he lykänneet nukkumaanmenoaan edeltävänä iltana. Iltaisin koehenkilöt raportoivat sinä hetkenä kokemastaan kyvystä itsensä hallintaan.
Tutkimuksesta havaittiin, että ihmiset viivyttivät nukkumaanmenoaan epätodennäköisemmin silloin, kun heidän tahdonvoimansa oli heikoimmillaan. Tulos viittaa siihen, että itsekuri ei vaikuta nukkumaanmenoon.
Sen sijaan viikon mittaan kertynyt univaje ajoi yökukkujat aikaisemmin sänkyyn viikon edetessä.
Kühnel uskoo tulosten viittavan siihen, että kaikkien ihmisten luonnollinen unirytmi ei vain sovi yhteiskunnan asettamiin vaatimuksiin. Sitä ei pitäisi Kühnelin mukaan nähdä laiskuutena tai heikkoutena.
On myös hyvin mahdollista, että nukkumaanmenon viivyttelyyn vaikuttavat sekä itsekurin puute että luonnollinen iltavirkkuus. Jos ihmisen luonnollisen unirytmin mukaista olisi mennä nukkumaan puolenyön jälkeen, eikä hänellä ole kykyä pakottaa itseään aikaisemmin sänkyyn, voi aamusta tulla kankeaakin kankeampi.
Toisin päin asiat kääntäen on myös huomautettava, ettei aamuvirkkuus ole yhtä kuin hyvä itsekuri. Aikainen nukkumaanmeno on aamuvirkuille luonnollista, minkä vuoksi henkilö ei tarvitse ylimääräistä ponnistelua ja tahdonvoiman harjoittamista.
Kuitenkin on niin, että vahvalla itsekurilla varustellut ihmiset pakottavat itsensä tarpeen tullen aikaisemmin nukkumaan kuin oikeastaan luonnollisesti haluaisivat.
